Kainuu |

Oulujärven muikkukanta laskussa - saalista riittää silti

Muikkukanta on pienenemässä myös Oulun korkeudella olevissa järvissä. Riista-ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan yksivuotisten muikkujen määrä on laskenut selvästi.

Oulujärveltä troolattuja muikkuja.
Kuva: Yle

Aiempaa vaatimattomampia saaliita on tiedossa Kainuussakin. Oulujärven troolausvesillä on vahvojen vuosiluokkien kautta jatkunut jo vuosia, mutta viime vuoden hottakanta oli edellisvuosia heikompi. Kutukannat sen sijaan ovat säilyneet melko vahvoina.

Suomussalmen Kiantajärvessä kutukannat olivat keskitasolla. Hottamuikkuja esiintyi saaliissa kohtalaisesti, ei kuitenkaan yhtä paljon kuin edellisenä vuotena.

Kalastus sen enempää kuin petokalatkaan eivät ole juuri pystyneet harventamaan muikkukantoja. Keskimäärin 9-11 senttimetrin hottamuikut lihottavat hyvin petokaloja, mutta suurien määrien markkinointi kalakaupassa voi tuottaa vaikeuksia.

Muikku on saalismäärän ja -arvon perusteella sisävesien ammattikalastajien tärkein saaliskala. Seurannan tavoitteena on saada vuosittain yleiskuva maamme muikkukannoista ja ennakoida tulevaa kehitystä.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kevättalvella 2012 tekemä kysely käsitti 85 muikkujärveä.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä