Oulujärvessä jatketaan voimakkaita juoksutuksia
Veden korkeuden ennustetaan kääntyvän laskuun viikonlopun aikana, jos uusia sateita ei tule. Oulujärven juoksutuksia jatketaan, kunnes pinta laskee alle lupaehtorajan.
Fortum jatkaa Oulujärvellä voimakkaita juoksutuksia viikonlopun yli. Juoksutuksia on lisätty lupaehtojen mukaisesti vuorokausittain 50 m3/s. Tällä hetkellä juoksutus on 650 m3/s, myös ohijuoksutuksia Jylhämän voimalaitoksella jatketaan, kunnes Oulujärven pinta laskee alle lupaehtorajan. Vuorokauden vaihtuessa 10.8. Oulujärven vedenkorkeus oli 7 senttiä yli lupaehdon määrittelemän ylärajan.
Oulujärven vedenkorkeuden ennustetaan kääntyvän laskuun viikonlopun aikana, jos lisäsateita ei tule. Järvien pinnat pysynevät kohtuullisen korkealla vielä useamman viikon ajan ja lupaehdon mukaista täyttä juoksutusta Oulujärvestä tullaan jatkamaan, jonka takia tehdään myös ohijuoksutuksia.
Voimakkaan virtauksen ja ajankohtaan nähden poikkeuksellisen vedenkorkeuden johdosta Fortum kehottaa ranta-asukkaita kiinnittämän huomiota veneiden kiinnitykseen ja huolehtimaan rantarakenteista kuten laitureista.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
"Olemme uskonnon lukutaidottomia"
Maahanmuuttaja voi turvautua ongelmissaan kirkon apuun, koska muut eivät ymmärrä hänen uskonnollista taustaansa. Vaikka uskonto ei ole sama, uskonnollisuus yhdistää ja herättää luottamusta.
Ruka liittyy Vuokatti urheilukatemiaan
Vuokatti-Ruka urheiluakatemia liittää kaksi vahvaa talviosaajaa ja olosuhdetta yhteen. Yhteistyöstä odotetaan hyviä tuloksia paitsi urheilullisesti myös taloudellisesti. Esimerkiksi olosuhteiden rakentamisessa voidaan nyt edetä suunnitelmallisesti ilman kilpailupeikkoa.
Monta hankalaa kiveä on käännettävä sote-toteutuksessa
Vastuukuntamalli vai nykyinen Kainuun sote-kuntayhtymä. Siinä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toteuttamisvaihtoehdot, joiden käyttöönottoa ja ajankohtaa kainuulaiset päättäjät pohtivat.
Älä luota liikaa auton kaukosäädinlukitukseen
Vaikka autojen lukituksen turvallisuus paranee, niin varkaat pystyvät ilmeisen helpolla varastamaan tällaisen auton - ainakin Itä-Euroopassa.
Banaanifarmi ei riittänyt jääkiekkoilijalle
Kajaanin Hokin uudesta kehityspäälliköstä Juha Juntusesta paluu Kainuuseen on banaanifarmilla työskentelyn ja Hollannissa pelaamisen ja opiskelun jälkeen tuntunut hyvältä. Ammattikorkeakoulussa saatu urheilujohtamisen ja yhteistyökumppanuuksien solmimisen oppi on nyt käytössä kotimaakunnassa.
Suomen ensimmäinen kaivosalan vesikysymysten professuuri Joensuuhun
Itä-Suomen yliopisto etsii Joensuuhun kivenkovaa kaivosalan osaajaa. Kaivospolitiikan viisivuotisen professuurin haltija keskittyy erityisesti vesikysymyksiin.
Aloittavan kalastajan ABC – tunne edes nämä
Kalastuskausi on jo hyvässä vauhdissa. Yle Uutiset kokosi perusteet aloittelijalle. Mille kalalle maistuvat leipäpallot ja etanat? Entä mitkä kalat viihtyvät vain sisävesissä? Milloin taimen syö parhaiten ja milloin kannattaa narrata kuhaa? Hanki tänä kesänä edes koho ja koukku ja lähde kokeilemaan kalaonneasi.
Nuoren itsenäistyminen on muutakin kuin ikävuosia
Pesäpalloilija Vilma Leinosen elämä on kolmen viime vuoden ajan pyörinyt urheilun ja opiskelun merkeissä. Tänä keväänä Sotkamon urheilulukiosta ylioppilaaksi valmistuva nuori nainen on kasvanut vuosien aikana niin urheilijana kuin ihmisenäkin.
Pesäkarhujen vahvalle alkukaudelle jatkoa
Porin Pesäkarhut ei antanut kotikentällään armoa sarjanousija Vuokatin Vedolle.
Miesten Superpesis käyntiin – kahdelle Korhoselle viisisataa lyötyä täyteen
Sekä Juha että Roope Korhonen löivät Miesten Superpesiksen avauskierroksella uransa 500. juoksun.
