Oulujoen virtaama Merikoskessa nousi historiallisen korkeaksi
Vuoden 1998 ennätys rikkoutui perjantain vastaisena yönä. Poikkeuksellisia juoksutuksia joudutaan jatkamaan jopa koko ensi viikon ajan.
Oulun Energia kertoo Oulujoen virtaaman Merikoskessa nousseen perjantain vastaisena yönä 856 kuutioon sekunnissa.
Suomen ympäristökeskuksen tilastoissa aiempi ennätys on ollut vuonna 1998 mitattu 848 kuutiota. Vuosien 1950-2011 välisenä aikana keskimääräinen vuoden maksimivirtaama on ollut noin 512 kuutiota sekunnissa.
Perjantaina aamupäivällä Merikosken voimalaitoksen kohdalla virtaama oli 850 kuutiota sekunnissa. Oulu Energian mukaan puolet vesimäärästä menee voimalaitoksen kautta ja puolet ohijuoksutetaan patoluukuista.
Oulun Energia kertoo, että ohijuoksutuksia Oulujoessa joudutaan jatkamaan mahdollisesti koko ensi viikon ajan, koska Oulujärven pinta on edelleen nousussa.
Juoksutukset aiheuttavat voimakkaita virtaamia Merikosken alapuolella ja vesillä liikkujia noudattamaan varovaisuutta alueella. Myös Pohjantien sillan ja Merikosken välillä virtaamat ovat erittäin kovat.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Rakennuspalo Oulussa on saatu sammumaan
Sammutettu tulipalo ei enää juurikaan savuta. Pelastuslaitoksen mukaan lähialueiden asukkaiden ei enää tarvitse pitää ikkunoita ja tuuletuskanavia kiinni.
Pyhäjoen tulvasta yli miljoonan vahingot
Pyhäjoen tulvavahinkojen kokonaismäärä nousee arviolta runsaaseen miljoonaan euroon. Vahinkoilmoitusten mukaan tulva aiheutti vahinkoja yhteensä yhdeksälle omakotitalolle, neljälle rivitalohuoneistolle ja useille kesämökeille.
Bloggari patistaa yrityksiä luottamaan tunteeseen
Tuija Seipellin mukaan suomalaisilla yrityksillä on hyvät edellytykset menestyä hullun huumorin ja outouden varjolla. Suomessa on konsultin mukaan näkyvissä uudenlaista yrittäjyyttä.
Ensimmäiset euroviisumuistot yli 40 vuoden takaa
Pohjois-Suomen Euroviisuklubin puuhamies Erkki Ahonen on varma, että Suomen edustaja Krista Siegfrids erottuu muista viisuilijoista räiskyvällä ja valloittavalla persoonallaan. Vannoutunut viisufani on ollut myös raadissa valitsemassa suomalaisesiintyjiä viisuihin.
Kaupunginteatterin tulipalo tyhjensi teatterin
Oulun kaupunginteatteri evakuoitiin perjantaina aamupäivällä tulipalon takia. Pelastuslaitos sammutti pienissä keittiötiloissa syttyneen palon ja teatterin toiminta jatkui savutuuletuksen jälkeen tavalliseen tapaan.
Pohjois-Pohjanmaan uudet ylioppilaat
Yle Oulu julkaisee uusien ylioppilaiden nimet perjantaina. Nimiä julkaistaan vähitellen, kun koulut niitä julkaisevat.
Golfkentät avasivat kautensa
Golfkentät ovat avanneet kautensa Pohjois-Pohjanmaalla. Pelaamaan pääsee jo usealla kentällä.
Tapani Tölli: Päätökset ja vaikuttavuus
Päätöksiä valmisteltaessa on aina arvioitava eri vaihtoehtojen vaikuttavuus. Erityisen tärkeä se on, kun päätetään hyvinvointiin ja talouskasvuun liittyvistä toimista, kirjoittaa oululainen keskustan kansanedustaja Tapani Tölli.
Alkukesä on ratkaiseva turvetuotannolle
Turvetuotanto on päässyt nauttimaan viimeksi todella hyvästä tuotantokesästä vuonna 2006. Viime vuonna Vapo sai ylös alle puolet tavoitteesta. Tämän vuoden tuotantoa voidaan arvioida jo juhannuksen tienoissa.
Jono taidemuseon ovella - harrastajien teokset seinillä
Oulun taidemuseo avasi näyttelyn tavallisille taideharrastajille torstaina. Paikalle jonotettiin jo aamusta, sillä museo otti teoksia sisään ilmoittautumisjärjestyksessä.
