Oulu |

Oululaiset hullaantuivat Sedovista

Maailman suurimman purjealuksen Sedovin vierailu on aiheuttanut yleisöryntäyksen. Tähän mennessä viiden euron hintaisia lippuja alukselle on myyty perjantaiaamuun mennessä 2700 kappaletta. Purjealus Sedov on Murmanskin valtiollisen teknillisen yliopiston koulutusalus. Sedov saapuu Ouluun Oritkarin satamaan perjantaina.

Nelimastoparkki Sedov on 122 metriä pitkä.
Kuva: MSTU

Laivalla on paljon nuoria merenkulun opiskelijoita Arkangelista, Murmanskista, Kalingradista ja Pietarista. Yleisö voi seurata purjealuksen saapumista Ouluun perjantaina puolen päivän aikoihin esimerkiksi Nallikarista, Hietasaaren rannalta, Oulunsalon Riutunkarista tai Varjakasta.

Purjealus Sedov on avoinna yleisölle lauantaina ja sunnuntaina kello 9 -17. Liput maksavat viisi euroa ja lipun hinta sisältää bussikuljetuksen alukselle ja sisäänpääsyn laivan yleisiin tiloihin. Pääsylipun voi ostaa joko Oulu10-palvelupisteestä ja viikonlopun aikana myös Äimäraution raviradan lipunmyynnistä. Bussiin voi hypätä joko Äimäraution raviradan katsomon etupihalta tai Oulun kauppatorilta Kaarlenväylältä, Ahtisaaren aukion kohdalta. Bussikuljetukset lähtevät non-stoppina 15 minuutin välein - busseissa ei myydä pääsylippuja vaan lippu on ostettava ennen bussiin menoa.

Pysäköinti Äimärautiolla on maksutonta ja alueella on noin 1300 pysäköintipaikkaa.

Lähteet:
YLE Oulu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä