Talous |

Oulun Ideapark avataan lokakuussa

Oulun Ideapark avataan lokakuussa. Keskus rakennetaan Ritaharjun kaupunginosaan Oulun pohjoispuolelle.

Toivo Sukari
Sukari uskoo Ideaparkin tulevaisuuteen. Kuva: Yle

Suomen toinen Ideapark avataan Oulun Ritaharjussa lokakuun lopulla. Keskus on kooltaan noin 2,5 hehtaaria. Hankkeen isän Toivo Sukarin mukaan tiloista on jo vuokrattu 70 %. Ideaparkiin on tulossa muun muassa vaate-, ruoka- ja lelukauppoja sekä ravintoloita.

Lopullinen kauppakeskus on kooltaan jonkin verran pienempi kuin Kempeleessä sijaitseva Zeppelin.

Sukari odottaa keskukseen kolmea miljoonaa kävijää vuosittain. Uusia työpaikkoja syntyy jopa 500. Ideaparkia suunniteltiin jo neljä-viisi vuotta sitten. Idea kirkastui lopullisesti puoli vuotta sitten.

- Tässä on yli 50 000 ihmistä vierellä. Tällaista ei ole missään muualla Suomessa, laskeskelee Sukari.

Ei voi mennä pieleen

Hankala aika ei yrittäjää pelota. Sukarin mielestä hanke ei voi mennä pieleen.

- Näin että oli kympin sauma Oulussa, pidän tätä jopa riskittömänä. Jos tekisin tämä Pieksämäelle, siinä voisi ollakin riski.

Oulu on kokenut oman osansa huonoista ajoista. Sukari uskoo että asiakkaita riittää silti, vaikka itärajan takaa.

- Ideaparkia tullaan katsomaan Venäjältä asti. Tammikuussa Lempäälän Ideaparkissa kuulee enemmän venäjän kieltä kuin suomen kieltä, kertoo Sukari.

Ideapark avataan lokakuun 31. päivä.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä