Oulu |

Oulun kauppakamari: Kallioparkkineuvotteluja jatkettava

Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja Jaakko Okkonen hämmästelee Oulun kaupungin johdon ratkaisua luopua kallioparkin rakentamisesta. Okkonen haluaisi osapuolten jatkavan neuvotteluja.

Oulun kauppakamarin toimitusjohtaja Jaakko Okkonen pitäisi vielä kallioparkkineuvottelut vireillä. Kuva: YLE

Toimitusjohtaja uskoo ratkaisun olevan kiinni ennen kaikkea rahasta. Kallioparkin hintalappu nousi viime vaiheessa 60 miljoonaan euroon, eli lähes kaksinkertaiseksi alkuperäisestä.

Okkonen haluaisi osapuolten jatkavan neuvotteluja. Hänen mukaansa valtaosa kallioparkkialueen tontinomistajista olisi valmiita sitoutumaan keskustan kehittämiseen toisin kuin kaupungin julkisuuteen toimittamassa hyväksyttyjä maankäyttösopimuksia esittelevässä kartassa.

- Kun tarkistin tätä asiaa tiistaina aamupäivällä, niin kartta muuttui lähes kokonaan vihreäksi. Että tässä ovat tontinomistajat joko tehneet päätöksiä tai ovat tekemässä päätöksiä. Olen pariinkin kertaan tarkistanut, ja saanut vahvistuksen, että näin on, Okkonen hämmästelee.

- Vaikka tuntuu yksiselitteiseltä, että Oulu luopuu kallioparkista ja puhuu kovasta hinnasta, niin loppujen lopuksi olisi kuitenkin hyvä vielä jatkaa neuvotteluja. Päätös on vielä valtuuston käsissä. Maanantai-iltana oli kyseessä vasta info-tilaisuus, toimitusjohtaja Jaakko Okkonen päättää.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä