Oulussa aletaan kouluttaa lisää lääkäreitä
Yliopisto aikoo ottaa jatkossa sisään nykyisten 124:n opiskelijan lisäksi 22 uutta lääkäriopiskelijaa. Paikkalisäykset astuvat voimaan vuonna 2014. Sekä opiskelijat että opettajat ovat kritisoineet koulutuspaikkojen lisäämistä, sillä Oulun yliopistossa kärsitään jo nyt suurista opetusryhmistä ja opettajapulasta.
Oulussa koulutetaan jatkossa nykyistä enemmän lääkäreitä. Lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Kari Majamaa kertoo, että lääkärikoulutuksen aloituspaikkoja on päätetty lisätä 22:lla. Päätös astuu voimaan vuoden 2014 syksyllä. Tällä hetkellä yliopisto ottaa vuosittain sisään 124 lääkäriopiskelijaa, jatkossa määrä on 146.
Aloituspaikkojen lisäystä on perusteltu lääkäripulalla. Suunnitelmat ovat herättäneet närää opiskelijoiden ja myös opettajien keskuudessa, sillä esimerkiksi opetusryhmät ovat paisuneet jo nyt heidän mielestään turhan isoiksi. Myös opettajapula on vaivannut. Asiasta järjestettiin iso mielenilmaus alkutalvella.
Dekaani Kari Majamaan mukaan Oulun yliopistolle on luvattu korvausta jokaisesta uudesta lääkäriopiskelijasta 8 000 euroa vuodessa.
- Määrä on pienempi kuin esitimme, olisimme toivoneet 13 000 euroa. Olemme tietenkin jossakin määrin pettyneitä tähän hyvitykseen, mikä aloituspaikkoihin osoitettiin, Majamaa sanoo.
Yliopistolle on 8 000 euron lisäksi tulossa korvauksia opiskelijoiden opintojen etenemisestä ja suoritetuista tutkinnoista, mutta rahat tulevat viiveellä.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Talvivaaran nykypäästöt vasta esinäytöstä
Talvivaaran sulfaattipäästöt ylittävät lähivuosina moninkertaisesti aiemmat, lähilammet ja -järvet suolanneet jätevesijuoksutukset. Jotta yhtiö voisi jatkaa toimintaansa, se joutuu poistamaan kaivosalueelta vuosien virheratkaisujen keräämien vesien mukana lähes 50 miljoonaa kiloa sulfaattia. Viranomaiset ratkaisevat pian, minne ja millä aikataululla suolavedet lasketaan.
Palovartijan tornista voi ihailla kansallispuistoa
Rokuan kansallispuiston Pookivaaran vanha palovartijan torni on saanut uuden ilmeen. Tornia on kunnostettu ja portaita on uusittu. Tarkoituksena on houkutella uusia kävijöitä kansallispuistoon.
Nivalan keskustassa raju tulipalo
Asuintalojen läheisyydessä sijaitseva varastorakennus tuhoutui palossa täysin.
Räjähtämättömiä ammuksia raivataan taas Pohjois-Suomessa
Puolustusvoimat jatkavat sodanaikaisten räjähteiden raivaamista kesän aikana Pohjois-Suomessa. Pohjois-Suomen sotilasläänin johdolla kartoitetaan ja raivataan räjähteitä yhteensä seitsemässä kohteessa eri puolilla Lappia sekä Pudasjärvellä ja Oulussa. Ensimmäisiä kohteita on raivattu kuluneen viikon aikana Rovaniemen pohjoispuolella sekä Oulun Hiukkavaarassa.
Nuorten areena -tapahtuma ei juurikaan kiinnostanut nuoria
Oulun kaupungin perjantaina järjestämä, nuorisotyöttömyyttä ruotinut tapahtuma keräsi vain kourallisen nuoria osallistujia. Nuorten areena - tapahtumassa väläytettiin ajatusta nuorten oman ammattiliiton perustamisesta.
Haapavesi aloitti yt-neuvottelut -20 työpaikkaa vaarassa
Haapaveden kaupunki on aloittanut perjantaina henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut. Neuvottelujen piirissä ovat kaikki kaupungin noin tuhat työntekijää. Kahden miljoonan euron säästöihin tähtäävät neuvottelut saattavat päättyä enimmillään noin 20 työntekijän irtisanomiseen. Neuvottelujen arvioidaan kestävän syyskuun loppuun asti.
Suuri osa nuorista ei tunne oikeuksiaan työllistymisessä ja koulutuksessa
Kankea byrokratia saattaa vaikeuttaa nuoren työn saantia. Nuorisotakuu käsitteenä on myös usealle uppo-outo. Oulussa keskustellaan perjantaina vaikeasta nuorisotyöttömyystilanteesta suurtapahtumassa.
BWT Magicin liito loppui Elitloppetiin
Suomalaisten toiveet olivat vuonna 2001 korkealla, kun Elitloppetin finaalissa juoksi BWT Magic. Toiveet Varennen haastamisesta romahtivat loppusuoran laukkaan ja vakavaan loukkaantumiseen. Sen jälkeen tähti sammui.
Päättäjät pääsevät pähkäilemään säästövinkkejä
Oulun kaupunginhallitus saa käsiinsä nipun säästöehdotuksia, joita kaupunginjohto ja ammattijärjestöt ovat listanneet yhdessä.
Talvivaaran juoksutusten mahdolliset vaikutukset näkyvät Oulujoessa hitaasti
Asiantuntijan mukaan Oulujokeen voisi teoriassa kulkeutua jätevesijuoksutusten myötä esimerkiksi sulfaattia tai mangaania, mutta todennäköistä se ei ole.
