Kotimaa |

Oulussa opitaan rentouden äärirajoilla: "Varmaankin muut alakoululaiset ovat kateellisia"

Ubiko-koululaisen arki voi olla uhkaavan rentouttavaa, kun tehtäviä ratkotaan säkkituolissa makoillen tai tablettitietokoneella katsomon alla olevassa kolossa. Opetussuunnitelmasta ja opettajan auktoriteetista ei kuitenkaan tingitä. 

Vuokko Kangas Ubiko-oppimisympäristössä.
Opettaja Vuokko Kangas ei rohkene väittää Ubiko-ympäristöä tavanomaista koulunkäyntiä tehokkaammaksi, mutta vähintään motivoivana hän sitä pitää. – Nykyäajan lapsilla on pulaa oppimisen nälästä. Mielekäs tekeminen saa innostumaan. Kuva: Iita Pirttikoski / Yle

– Varmaankin muut alakoululaiset ovat kateellisia. Ne joutuvat istumaan peruspulpettien ääressä kynät kädessä, kun me ollaan iPadien kanssa pehmeillä penkeillä, miettivät Oulun Normaalikoulun oppilaat Eelis Tikkanen ja Jarkko Makkonen.

Kokeilu- ja kehittämishanke Ubiko on tuonut alakoululaisten opinahjoon heidän omien sanojensa mukaan "enemmän tekniikkaa, kokolattiamatot ja laivan". Tavallinen alakoulu kalpenee 5A-luokan oppilaiden mielestä tämän rinnalla. 

– Siellä ei ole mitään muuta kuin liitutaulu ja tussit, yksi oppilaista arvioi.

Lavasteiden kätketyt kolot

Normaalikoululla on laiva keskellä käytävää ja sen vieressä älytaulu tehtävien esittelyä varten. Koulutyöhön voi uppoutua myös katsomon sisään kätketyissä koloissa. Poikien mielestä parasta on oppimissovellusten käyttäminen tablettitietokoneilla. 

– Se eroaa aika paljon normaalista vihkotyöstä.

Ubiko-oppimisympäristö näyttää äkkiseltään lastenohjelman lavasteelta. Opetusharjoittelija Petri Niskanen kuvaileekin, että viihtyisällä tilalla on taka-ajatuksensa. 

 – Hyvä mieli ja hauskuus ruokkii oppimista.

1970-luvulla oman koulutaipaleensa aloittanut mies vertaa silloista luokkamaista ja opettajajohtoista oppimista Normaalikoulun ympäristöön.

– Yksilöllisten vahvuuksien kautta pyritään samaan oppimistulokseen, mutta tämä on vapaampaa ja ottaa huomioon lasten erityispiirteet, temperamentin ja mielenkiinnonkohteet.

Rentoutumisen riskit

Voivatko oppimistulokset vaarantua, mikäli ympäristö on liian rentouttava? Ubiko-oppilas kun voi imeä tietoa itseensä vaikkapa laivan kannella säkkituolissa löhöten. Perusasteen rehtori Hannu Juuso pitää tätä mahdollisena – joskin epätodennäköisenä.

– Jos lapselle antaa vastuuta ja hänellä on mielekäs tehtävä, niin työskentely kyllä sujuu, ja oppiminenkin on ymmärtävämpää.

Tällä alakoululla murretaan mielellään perinteistä tuolien ja pulpettien asetelmaa, mutta kaikkia perinteitä ei ole tarkoitettu rikottaviksi.

Voisi olla, että haluttaisiin pelata jalkapalloa koko viikko.

– Vuokko Kangas

– Oppilaan ja opettajan suhde ei muutu miksikään. Opettaja on aina pedagoginen auktoriteetti, Juuso korostaa.

Opetussuunnitelma on Ubiko-koulussakin pyhä, mutta sitä noudattaessa pyritään kuuntelemaan erityisen tarkalla korvalla lasten ajatuksia ja kysymyksiä. Tämä viesti käy varsin selväksi Oulun Normaalikoulun opettajien, opetusharjoittelijoiden ja lasten ja nuorten kanssa keskustellessa. Moni haluaa kumota käsityksen siitä, että tieto ja taito taottaisiin päähän oppijan ulkopuolelta.

Tavoitteita nälkäisille

Itse asetettujen tavoitteiden tärkeyttä korostaa myös 5A-luokan opettaja Vuokko Kangas. Lapset muotoilevat viikoittain omat päämääränsä, ja niitä myös seurataan. Aivan vapaasti maalejaan ei kuitenkaan voi päättää.

– Voisi olla, että haluttaisiin pelata jalkapalloa koko viikko, opettaja naurahtaa.

5A-luokan oppilailla on kuitenkin muitakin kuin palloilullisia tavoitteita.

– Oppia matikassa laskuja. Mutta en muista mitä, yksi lapsista sanoo.

– Muistaa paremmin läksyjen tekeminen, toinen jatkaa.

Uusia Ubiko-kouluja?

Rehtori Hannu Juuso arvioi, että erilaisen oppimisen ja oppiympäristön malli voi levitä laajaltikin, kun Oulun Normaalikoululla opettajiksi harjoittelevat siirtyvät työelämään. Meriaiheinen kouluympäristö on houkuttanut myös runsaasti kotimaisia ja ulkomaisia vierailijoita.

Ubiko-mallilla on läpilyöntimahdollisuus murrosvaiheessa olevassa koulurakentamisessa, Juuso sanoo. 

– Vaikka rahasta on tiukkaa, niin koulurakentamiseen kiinnitetään enemmän huomiota pedagogisista näkökulmista. Fyysisenä tilana kymmeniä vuosia sitten toiminut koulu ei välttämättä enää toimi. Rakennustakin pitää katsoa uusin silmin, hän sanoo viitaten perinteisiin "luokat käytävän varrella" -mallin kouluihin.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä