Oulussa poliisin lupapalveluun yli kahden kuukauden jono
Oulun poliisin lupapalvelut ovat pahasti ruuhkaantuneet. Seuraava vapaa ajanvarausaika on vasta kahden kuukauden kuluttua syyskuun puolivälissä. Passien lisäksi kiirettä aiheuttavat aselupa-asiat, sillä metsästyskausi kolkuttelee ovella. Pienemmillä poliisiasemilla asiointi sujuu sutjakkaammin.
Oulun poliisilaitoksen lupapalveluiden ajanvaraus on ruuhkautunut pahoin. Lupa-asioiden hoitamiseksi voi varata ajan netin kautta, mutta ajasta on turha haaveilla enää tälle kesälle; ensimmäinen vapaa aika löytyi jutun kirjoitushetkellä parin kuukauden päästä.
- Seuraava vapaa ajanvarausaika on 18. syyskuuta, Oulun poliisilaitoksen tarkastaja Miia Tukia sanoo.
Mikäli lähtee jonottamaan palvelutiskille, kannattaa asioiden hoitamiseen varata ainakin pari tuntia aikaa.
- Keskimääräinen jonotus oli kesäkuussa 1 tunti 46 minuuttia, mutta maksimissaan kolme tuntia, Tukia kertoo.
Kajaanissa poliisin pakeille pääsee komisario Kari Karppisen mukaan asiasta riippuen jo vaikka seuraavana aamuna.
Metsästyskausi kasvattaa kiirettä
Oulun poliisilaitoksella ruuhkaa tuovat passien lisäksi aseluvat lähestyvän metsästysajan takia. Myös ajokorttiasiat työllistävät, mutta Miia Tukian mukaan ne jakautuvat tasaisesti ympäri vuoden.
- Oulua hieman väljempää on Haukiputaan ja Limingan poliisiasemilla, jonne asiakkaita on ohjattu. Nyt niissäkin on aika ajoin ruuhkaa, tarkastaja Miia Tukia kertoo.
Juhannukselta voimaan astunut EU:n passiasetus, joka velvoittaa hankkimaan lapsille omat passit, on lisännyt passiasiakkaiden määrää.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Vuokatti valmiina MM-kisoihin
Vuokatissa järjestettävät kisat ovat yhdet suurimmista suunnistuksen MM-kisoista koskaan, sanoo kansainvälisen suunnistusliiton urheilujohtaja Björn Persson.
Pohjoinen elokuva- ja mediasäätiö POEM ajetaan alas
Pohjoinen elokuvatuotanto elää muutoksen aikaa, kun POEM-säätiö lopettaa toimintansa. Toiminnat ovat siirtymässä kaupungin liikelaitos Business Oululle. Tekijät muistuttavat, että luoviin aloihin pitää Oulussa panostaa jatkossa entistä enemmän.
Puolustusvoimille 15 miljoonaa Raahen tutkiin
Tuulivoiman rakentaminen pakottaa Puolustusvoimat uusimaan tutkajärjestelmän Raahen seudulla. Perämeren tuulivoima-alueelle esitetään myös turbiiniveroa.
Villiyrtit ovat viherbuumin uusi tulokas
Luonto on nyt täynnä villiyrttejä, joista nokkonen on ykkönen monipuolisuutensa ja runsaan ravintoarvonsa vuoksi. Villiyrtit on kerättävä keskustan ulkopuolelta, reilun matkan päässä autotiestä ja ne kannattaa nauttia kuurina.
Saara Aalto ja José Carreras söivät takahuoneessa hedelmiä
Toukokuun alussa Kiinassa espanjalaistenori José Carrerasin kanssa konsertoinut Saara Aalto kertoo, ettei huipputenorilla ollut suuria vaatimuksia takahuoneen tarjonnan suhteen. Suomalaisartisti toivoo puolestaan omille keikoilleen takahuoneeseen peilin ja vihreää teetä.
ELY hyväksyi Talvivaaran juoksutukset ehdollisena
Yhtiö saa juoksuttaa jätevesiä ulos niin, ettei Kortelammen padon ja avolouhoksen vesipinta nouse. Lisäksi kipsisakka-altaiden vedenpinnan alentamista on jatkettava.
Mustikasta hyvä sato joka toinen vuosi
Jos kevätkelit jatkuvat kauniina, kukkii mustikka Oulun korkeudella jo ensi viikolla. Mustikan sato vaihtelee lähes joka toinen vuosi. Oikein hyvän satovuoden jälkeen kasvi näyttää keräävän voimia seuraavana kesänä.
Ruutana tuo videon ja katutanssin teatterifestivaaleille
”Tässäpä teille aforismi: Rakkaus, perseestä. Kyllä ihminen yksinkin toimeen tulee.” Ruutana on katutanssia ja videota yhdistävä teatteriteos, joka kertoo nuorten aikuisten vaikeista elämänvaiheista.
Talvivaara haluaa eroon 9 miljoonasta kuutiosta jätevettä
Talvivaaran kaivos haluaa laskea jätevesiä ulos huomattavasti aiempaa arviota enemmän. Yhtiö on aiemmin kertonut haluavansa eroon kevään aikana noin neljästä miljoonasta kuutiometristä liikavesiä. Sulfaattikuormitus nousisi lähivesissä yli 32 miljoonaan kiloon.
Kauneushoitolapalveluissa piilee riskejä
Kauneushoitoloiden tarjoamat palvelut, kuten laitehoidot, täyteainepistokset ja laserit vaativat kosmetologeilta yhä enemmän. Kauneushoitolan voi perustaa ilman tutkintoa.
