Oulussa Suomen kallein terveydenhuolto
Oulu on noussut kärkipaikalle listalla, jonka ykkössijaa ei mikään kunta havittele. Helsinki jäi taakse, kun Oulun terveysmenot nousivat koko maan suurimmiksi.
Oulussa uppoaa suurista kaupungeista eniten rahaa terveydenhuoltoon. Kuntaliiton selvityksen mukaan Oulun kustannukset olivat 2279 euroa asukasta kohti.
Oulu nousi ohi Helsingin, joka on pitänyt useita vuosia kärkipaikkaa. Oulun jälkeen tulevat Tampere ja Helsinki, joiden terveydenhuoltokulut ovat noin sata euroa asukasta kohden pienemmät kuin Oulussa.
Selvitykseen otettiin mukaan perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja yli 65-vuotiaiden sosiaalitoimessa saama ympärivuorokautinen hoito ja kotipalvelu.
Oulun apulaiskaupunginjohtaja Sinikka Salo selittää suuria kustannuksia sillä, että kaupunki on siirtymässä laitoshoidosta avopalveluihin, mikä vie alkuvaiheessa rahaa.
Salo ennakoi, että myös vuodenvaihteen viiden kunnan liitos nostaa terveydenhuollon kustannuksia entisestään. Menojen kasvun ennakoidaan taittuvan vuoteen 2015 mennessä.
Ylipäänsä suurten kaupunkien terveysmenot ovat viime vuosina laskeneet. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla laitospaikkojen vähentäminen on pienentänyt kustannuksia.
