Oulusta pohjoisen ruumiinavausten keskus
Ouluun on keskitetty jo yli puolen Suomen oikeuslääketieteelliset ruumiinavaukset. Heinäkuusta lähtien THL:n Oulun toimipisteessä on hoidettu myös kaikki Lapin kuolemansyiden selvittelyt.
Oulussa hoidetaan nyt kaikkiaan 77 kunnan oikeuslääketieteelliset ruumiinavaukset. Alue ulottuu Pohjois-Lapista Pohjanmaalle. Oulussa tehtävien ruumiinavausten määrä nousee noin 1300 tapaukseen vuodessa.
THL:n tavoitteena on keskittää ruumiinavaukset isoihin kaupunkeihin. Taustalla on pula oikeuslääkäreistä, joita on koko maassa vain parikymmentä, sanoo THL:n Oulun oikeuslääkäri Terttu Särkioja.
- Lääkärityövoiman käyttö maksimoidaan ja pyritään saamaan tehokkaaksi, niin että he tekevät sitä työtä mihin ovat koulutuksensa saanut, ettei aikaa tarvitse kuluttaa muuhun.Täytyy olla ihminen joka kiinnostuu ja kykenee tekemään tämmöistä työtä, koska se on aika raakaakin joskus. Kaikki eivät voi katsella sellaisia näkyjä mitä tässä joutuu näkemään.
Esimerkiksi Lapissa oikeuslääketieteelliset ruumiinavaukset hoitanut lääkäri on tähän asti kulkenut Oulusta Rovaniemelle. Nyt vainajat kuljetetaan oikeuslääkäreiden luo Ouluun.
Eläköityvä oikeuslääkärikunta huolettaa
Särkiojan mukaan THL:n tavoitteena on myös taata kaikille ruumiinavauspaikkakunnille tasaveroiset työskentelyolosuhteet, jotta toiminta olisi mahdollisimman tasalaatuista ja sitä myötä ihmisten oikeusturva toteutuisi samalla tavalla.
Ongelmana on kuitenkin se, että oikeuslääkäreistä moni eläköityy lähivuosina, eikä ala kiinnosta nuoria. Terttu Särkiojan mukaan oikeuslääkärin työ on kuitenkin kiinnostavaa ja monipuolista, mutta hän ymmärtää, että kaikille ala ei sovi.
-Täytyy olla ihminen joka kiinnostuu ja kykenee tekemään tämmöistä työtä, koska se on aika raakaakin joskus. Kaikki eivät voi katsella sellaisia näkyjä mitä tässä joutuu näkemään.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Nivalan keskustassa raju tulipalo
Asuintalojen läheisyydessä sijaitseva varastorakennus tuhoutui palossa täysin.
Räjähtämättömiä ammuksia raivataan taas Pohjois-Suomessa
Puolustusvoimat jatkavat sodanaikaisten räjähteiden raivaamista kesän aikana Pohjois-Suomessa. Pohjois-Suomen sotilasläänin johdolla kartoitetaan ja raivataan räjähteitä yhteensä seitsemässä kohteessa eri puolilla Lappia sekä Pudasjärvellä ja Oulussa. Ensimmäisiä kohteita on raivattu kuluneen viikon aikana Rovaniemen pohjoispuolella sekä Oulun Hiukkavaarassa.
Nuorten areena -tapahtuma ei juurikaan kiinnostanut nuoria
Oulun kaupungin perjantaina järjestämä, nuorisotyöttömyyttä ruotinut tapahtuma keräsi vain kourallisen nuoria osallistujia. Nuorten areena - tapahtumassa väläytettiin ajatusta nuorten oman ammattiliiton perustamisesta.
Haapavesi aloitti yt-neuvottelut -20 työpaikkaa vaarassa
Haapaveden kaupunki on aloittanut perjantaina henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut. Neuvottelujen piirissä ovat kaikki kaupungin noin tuhat työntekijää. Kahden miljoonan euron säästöihin tähtäävät neuvottelut saattavat päättyä enimmillään noin 20 työntekijän irtisanomiseen. Neuvottelujen arvioidaan kestävän syyskuun loppuun asti.
Suuri osa nuorista ei tunne oikeuksiaan työllistymisessä ja koulutuksessa
Kankea byrokratia saattaa vaikeuttaa nuoren työn saantia. Nuorisotakuu käsitteenä on myös usealle uppo-outo. Oulussa keskustellaan perjantaina vaikeasta nuorisotyöttömyystilanteesta suurtapahtumassa.
BWT Magicin liito loppui Elitloppetiin
Suomalaisten toiveet olivat vuonna 2001 korkealla, kun Elitloppetin finaalissa juoksi BWT Magic. Toiveet Varennen haastamisesta romahtivat loppusuoran laukkaan ja vakavaan loukkaantumiseen. Sen jälkeen tähti sammui.
Päättäjät pääsevät pähkäilemään säästövinkkejä
Oulun kaupunginhallitus saa käsiinsä nipun säästöehdotuksia, joita kaupunginjohto ja ammattijärjestöt ovat listanneet yhdessä.
Talvivaaran juoksutusten mahdolliset vaikutukset näkyvät Oulujoessa hitaasti
Asiantuntijan mukaan Oulujokeen voisi teoriassa kulkeutua jätevesijuoksutusten myötä esimerkiksi sulfaattia tai mangaania, mutta todennäköistä se ei ole.
Susikanta romahtamassa geneettisesti
Oulun yliopistossa perjantaina väittelevän tutkija Eeva Janssonin mukaan Suomen susikanta on jo liian pieni, ja geeniperimää ennen parantanut yhteys Venäjän susiin on katkeamassa metsästyksen takia.
Keskustele: Oletko huolissasi Suomen susikannasta
Tuoreen väitöstukimuksen mukaan Suomen susikanta ei saa enää kaipaamaansa geneettistä vaihtelua Venäjältä Suomeen vaeltavista susista.
