Ouluun Suomen suurin kuntaliitos
Hallituksen kuntaesityksessä Pohjois-Pohjanmaalle syntyisi viisi kuntaa. Oulun suurliitoksessa yhteen niputettaisiin peräti 15 kuntaa.
Hallituksen kuntajakoselvitys vähentäisi Pohjois-Pohjanmaan kuntien määrää arveltuakin enemmän. Nykyisestä 34 kunnasta määrä vähentyisi vain viiteen.
Oulusta syntyisi suunnitelmassa todellinen jättiläinen. Kun mukaan lasketaan vuoden 2013 alussa tapahtuva kuntaliitos, Oulu muodostuisi kaikkiaan viidestätoista kunnasta.
Syntyvä kunta olisi pinta-alaltaan nykyistä Inaria suurempi noin 15 600 neliökilometrin pinta-alallaan. Asukkaita uudessa kunnassa olisi yli 253 000. Ennusteiden mukaan väestömäärä kasvaisi vuoteen 2030 mennessä noin 300 000 asukkaaseen.
Suur-Oulun alue syntyy työmatkaliikenteen suunnista
Muutosta perustellaan erityisesti pendelöinnillä. Kaikkein eniten työmatkaliikennettä Oulun suuntaan tapahtuu Hailuodosta, Iistä, Kempeleestä, Limingasta, Lumijoelta, Muhokselta ja Tyrnävältä. Esityksessä todetaankin eheyttämistarpeen kohdistuvan erityisesti näiden seitsemän kunnan yhdistymiseen.
Hallituksen esityksen mukaan myös Pudasjärven, Utajärven ja Vaalan pendelöinti suuntautuu enimmäkseen Ouluun ja olisivat näin osa Oulua. Vaala jakautuisi suunnitelmassa kahden maakunnan välille. Kunnan itäosa eli Manamansalo ja Säräisniemi olisivat osa Kajaanin kuntaliitosta. Muut osat liittyisivät Ouluun.
Iihin kuuluva Kuivaniemi voisi liittyä myös osaksi Kemi-Tornion kuntaliitosta Lapin maakunnassa.
Raaheen neljän kunnan liitos
Raahen ympärille syntyisi uusi kunta Raahen, Pyhäjoen, Siikajoen ja Vihannin yhdistyessä. Liitos syntyisi selvityksen mukaan työssäkäyntialueen ympärille. Uudesta kunnasta tuli pinta-alaltaan maakunnan pienin. Asukkaita kunnassa olisi vajaat 35 000.
Alueen kuntatalouden arvioidaan muuttuvan liitoksen myötä kestävämmälle pohjalle. Myös Fennovoiman ydinvoimahanke vaikuttaa mm. alueen työllisyysnäkymiin voimakkaasti.
Selvityksessä todetaan, että yksi kunta kokoaisi alueen voimavarat ja suuremmalla kunnalla olisi paremmat mahdollisuudet vastata väestön ikääntymiseen liittyviin haasteisiin.
Pohjois-Pohjanmaan eteläosaan kaksi 45 000 asukkaan kuntaa
Alavieskan, Kalajoen, Merijärven Oulaisen, Sievin ja Ylivieskan kunta-alueella asuisi lähes 44 000 asukasta. Liitoksessa kaikki kunnat Kalajokea lukuun ottamatta kuuluvat Ylivieskan ja Oulaisten työssäkäyntialueeseen. Uuden kunnan arvioidaan selvityksessä olevan suhteellisen vahva.
Haapajärven, Haapaveden, Kärsämäen, Pyhäjärven, Pyhännän, Reisjärven ja Siikalatvan liitoksessa syntyisi yli 45 000 asukkaan kunta. Kunnat eivät ole työssäkäyntialueiden mukaisia, mutta asiointi ja saavutettavuus puoltavat selvityksen mukaan yhdistymistä.
Nivalan kaupungille annetaan selvityksessä mahdollisuus valita oma suuntansa jompaankumpaan maakunnan eteläosaan kaavailtuun kuntaan.
Posio osaksi Pohjois-Pohjanmaata
Selvityksessä perustellaan Posion liittämistä Pohjois-Pohjanmaahan sekä Kuusamon ja Taivalkosken liitokseen jo nyt vahvalla yhteistyön perinteellä yli maakuntarajan.
Vaikka kunta olisi asukasmäärältään pienehkö ja pinta-alaltaan suuri, todetaan, että alueelle ei ole muodostettavissa helposti väestörakenteeltaan edullisempaa kuntaa.
Vanhentuva väestörakenne aiheuttaa selvityksen mukaan sen, että alueelle tarvitaan uutta kuntaliitoksen mallia, tehostavaa kuntaliitosta.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Yksi kuoli rivitalopalossa Siikajoella
Poliisi tutkii tulipalon syttymissyytä.
Ympäristöministeriö tiukentaa virkavapauksiaan
Ministeriö ei aio jatkossa puoltaa esimerkiksi kaivosyhtiöihin töihin haluavien virkamiesten virkavapauksia. Kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan linjaus tehtiin, koska liikehdintä koettelee kansalaisten luottamusta.
Kannabiskauppa rehottaa Raahessa
Kannabiksen kasvatus on rajussa nousussa Raahen seudulla. Poliisi on tutkinut alkuvuoden aikana lähes yhtä paljon huumausainerikoksia kuin viime vuonna yhteensä.
Varkausvyyhti käräjille - taustalla kymmeniä omaisuusrikoksia
Kaksi miestä on vastaamassa käräjillä syytteisiin useista rikoksista. Miesten kontolla on muun muassa Paavolan kirkkohopeiden varastaminen. Juttukokonaisuutta puidaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa useita päiviä.
Kulttuurimatkailu kaipaa lisää näkyvyyttä
Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen ei kiinnosta pohjoispohjalaisia yrittäjiä. Esimerkiksi Kainuussa ja Lapissa ollaan asiassa paljon aktiivisempia.
Oululaislasten lounaat liian suolaisia
Keittiöiden on syytä kiinnittää huomiota lapsille tarjoiltavien ruokien suolapitoisuuksiin. Valtaosassa Oulun kouluja ja päiväkoteja tarjotaan liian suolaisia lounaita.
Porkkanarahat johtivat järkiavioliittoon
Uusi 26 000 asukkaan Raahe aloittaa toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Vihanti ja Raahe lyövät hynttyyt yhteen. Vihanti toivoo liitoksesta leveämpiä hartioita talouden hoitoonsa, Raahe iloitsee juna-asemasta.
Lyhyessä kesässä on kiire kukkia
Kasvien kukkimisessa on oma järjestys, jonka määrittelee esimerkiksi valon, veden tai lämmön määrä. Kylmistä öistä kasvit selviävät pakkasnesteellä tai karvapeitteellä.
Pihakaluston saa harvoin heti kotiin
Kalustemyymälät ovat yhä riippuvaisempia keskusvarastoista. Suosituimpia polyrottinkiryhmiä voi joutua odottamaan jopa viikkoja.
Vihanti ja Raahe sopivat yhdistymisestä
Vaikean taloustilanteen keskellä kamppaileva Vihanti on etsinyt vimmatusti kumppania. Yhdistyminen vaatii vielä valtioneuvoston hyväksynnän.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.