Talous |

Outokumpu: Investoinnit riippuvat ydinvoimapäätöksestä

Outokumpu harkitsee edelleen Tornion ferrokromi-tuotannon kasvattamista. Investointi toisi sata työpaikkaa Tornioon ja Kemiin. Outokummun mukaan hallituksen ydinvoimapäätös vaikuttaa investointipäätökseen.

- Uskomme tämän projektin tarjoavan paljon mahdollisuuksia, mutta ne riippuvat suuresti sähkön tulevasta hintakehityksestä ja saatavuudesta Suomessa, toteaa Outokummun toimitusjohtaja Juha Rantanen pörssitiedotteessa.

Hän huomauttaa, että Outokumpu on merkittävästi mukana Fennovoiman ydinvoimahankkeessa. Outokumpu ottaa huomioon hallituksen ydinvoimapäätöksen, kun se päättää omasta ferrokromi-investoinnistaan.

Outokummun tulevaan investointipäätökseen vaikuttaa suurelta osin markkinatilanne. Sijoittajille ja medialle tarkoitetussa pörssitiedotteessa annetaan ymmärtää myös, että hallituksen päätös Fennovoiman ydinvoimaluvasta vaikuttaa Outokummun päätökseen laajentaa toimintaansa ja työllistää ihmisiä.

Outokummun projekti alkoi jo 2008

Outokumpu kertoi jo vuonna 2008 ferrokromituotannon laajentamiseen tähtäävästä 420 miljoonan euron investointiprojektista. Finanssikriisistä ja epävarmasta markkintilanteesta johtuen investointiprojektia lykättiin joulukuussa 2008.

Outokumpu julkaisi maanantaina päivitetyn kannattavuusanalyysin projektista. Kannattavuuden arviointiin liittyy myös se, millä lailla massiivisia määriä energiaa tarvitseva Outokumpu saa jatkossa sähköä.

Myös Fortum liikkeellä ydinvoimapäätöksen alla

Fortumin konserniviestintä puolestaan tiedottaa, että Fortumin mielestä ydinvoimalupien myöntämisessä tulisi edetä nopeasti.

Fortum kertoo yhtiön olevan valmis aikatauluttamaan omista lähtökohdistaan ydinvoimalahankkeensa siten, "että se valmistuu myös markkinoiden sähköntarpeen kannalta tarkoituksenmukaisesti. Tämä tarkoittaa, että Loviisa 3 (-reaktori) otettaisiin käyttöön vuosina 2022-23."

Fortum tähdentää tiedotteessaan, että "tämä ajoitus edellyttää myönteistä periaatepäätöstä nyt".

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä