Mielestäni adoptiolaki oli jo nykyisellään liian tiukka. Harva lähtee siihen rumbaan, jos ei todella halua lasta ja halua tarjota hyvän tulevaisuuden lapselle. En osaa sanoa yli 50-vuotiaiden adoptio-oikeuden poistumisesta mitään... Kyllähän miehet voivat biologisesti tulla isiksi vielä vaikka kasikymppisinäkin, mutta tämä ei ole sama asia.

Ei adoption kautta vanhemmuutta yli 50 vuotiaille kuin poikkeustapauksissa, on oikein. Välissä on kahden sukupolvenkuilu ja ajatusmaailman erilaisuus.

Eiköhä huomattavan suuri osa "tahattomasta" lapsettomuudesta johdu lapsen yrittäjistä itsestään? Kun oikea biologinen aika on mennyt ohi homma vaikeutuu kuten sen pitääkin vaikeutua? Jos äidit leikkivät sinkkusarjan malliin ja bilettävät lähes 15 vuotta mutta hokaavat 30 vuotta täytettyään että ollaan pian liian vanhoja saamaan lapsia, niin he ovat 10 vuotta myöhässä mutta oikeassa.

Näyttää siltä että liian monelle ura ja vapaa biletys ovat nykyisin niin tärkeitä että lasten teko unohtuu! Pitäähän sitäpaitsi olla valmistunut, pitää olla hyvä työpaikka, pitää asua hyvällä alueella kalliissa asunnossa mieluiten Helsingissä, sitten vasta lapsia, jos...? Suomessa tehdään "laillisia abortteja" joka vuosi yli 10.000.lle terveelle naiselle. Se on moninkertaisesti se määrä kuin on adoptiota hakevia! Miettikääpä tätä, jokin on pielessä!

Adoptiota tulisi lähestyä lasten oikeuksien kannalta. Ensisijaisesti tulisi löytää orpolapselle mahdollisimman hyvä koti. Aikuisten oikeus lapseen on vasta toissijainen. Mitään rajakriteeriä en siksi antaisi, koska tilanne riippuu niin adoptoitavien lasten kuin halukkaiden adoptoijien lukumäärästä. Niin kauan kuin halukkaita adoptiovanhempia on enemmän kuin lapsia, kriteereistä tulee luonnollisesti tiukat. Erityistapauksissa, kuten perheen sisäinen adoptio tai muu lapselle läheinen ja turvallinen henkilö, löysemmätkin kriteerit tulisivat kyseeseen.

Haluan kommentoida ylen sivulla olevaa "sanottua", Krister Karttunen on sanonut, että mitä useampi isä ja äiti, sitä onnellisempi lapsi. Haluaisin kysyä Kristeriltä, että miten homojen/lesbojen lapsella muka olisi useampi äiti/isä, kun lapsi saa joko kaksi isää tai kaksi äitiä, ja häneltä jää puuttumaan toinen vanhempi, joko äiti tai isä. Lapsella on oikeus saada äiti ja isä, ja kuinka moni meistä, jos olisi itse orpolapsi ja joutumassa aadoptoitavaksi, haluaisi itselleen joko kaksi äitiä, mutta ei isää ollenkaan. Tai kaksi isää, mutta ei äitiä ollenkaan. JOs saisit valita perheen, etkö toivoisi itsellesi molempia vanhempia. Todella ikävää laittaa sanonta ilman, että sitä saa kommentoida. Tolla tavalla juuri median kautta yritetään manipuloida ihmisiä, ja jotkut jotka vain lukevat ohimennen, eivät tule ajatelleeksi asiaa.

Viestini on: Lapsella on oikeus molempiiin vanhempiin, isään ja äitiin! Ja lapsi tarvitsee molemmat isän ja äidin!

Mielestäni todella hyvä. Pitää todella haluta lasta, jos sellaisen adoptoi. Ja homoille ja lesboille ei adoptio-oikeutta, koska lapsella on oikeus isään ja äitiin, ja lasten oikeuksia ei saa polkea. Homojen/lesbojen lapsi saa joko kaksi isää tai kaksi äitiä, ja toinen vanhempi isä tai äiti jää puuttumaan kokonaan. Vaikka lapsella olisi ystävissä joku "isän tai äidin korvike", nniin se ei ole kuitenkaan sama kuin, että olisi oikeasti tämä toinenkin vanhempi, vaan lapsi olisi kuin avioero-lapsi, joka tapaa isäänsä/äitiänsä vain viikonloppuisin, jos silloinkaan. Tällaisesta lapsi kärsisi. Lapselle on parhaaksi, että hänellä on huoltajina isä ja äiti, omassa kodissa, jotka rakastavat ja välittävät hänestä. Lapsi tarvitsee isän ja äidin, ja se on lapsen paras ja lapsen oikeus!

Jo tähänkin asti adoptio on ollut hankalaa. Miksi hankaloittaa lisää? Olen itse adoptoinut mieheni lapsen, jonka biologinen äiti kuoli lapsen ollessa vauvaiässä. Olimme mieheni kanssa naimisissa ja prosessiin meni aikaa silti vuoden verran ja sen aikana sain kokea erilaisia tuntemuksia, joista suurin osa oli negatiivisia. Sosiaaliviranomaiset tapasimme useaan kertaan ajanjakson aikana ja sain selitellä miksi en ollut itse aiemmin hankkinut lapsia (en ollut sopivia isäehdokkaita tavannut) ja miksi kuvittelin, että kelpaisin äidiksi pojalleni. Tämä oli kuitenkin vielä lastenleikkiä verrattuna ystävääni, joka monen vuoden taistelun jälkeen sai adoptoitua lapsen ulkomailta lapsettomuuden vuoksi. Sivusta tuota prosessia seuranneenna ajattelin, että melkoinen sissi saa olla tuohon rumbaan lähteäkseen ja mielestäni kaikki adoptiota hakevat ovat vähintään yhtä kelvollisia vanhemmiksi kuin 15-vuotiaana vahingossa raskaaksi tulevat pissiksetkin.

Eniten tiukentamisessa ihmetyttää korkein miehelle sallittu ikä 40 vuotta pikkulapsen adoptoinnissa. Se kun ei ole mitenkään outo ikä saada omia lapsia nykypäivän Suomessa. Lähes puolet isistä on yli 40 viimeisen lapsen syntyessä.

Onko lainsäätäjä tullut tasa-arvosokeaksi? Ei ollut kanttia säätää eri ikärajoja miehille ja naisille?

Kunnollinen toimeentulo ja perusturva jokaiselle suomalaiselle, niin lapsilla on koti omien vanhempiensa luona. Köyhistä on tehty huutolaisia ja lapsista huutolaislapsia.

Täällä puhutaan lasten hyväksikäytöstä yms. mutta ei huomioida lainkaan lapsettomien pariskuntien tilannetta. Suomessa muutenkin pantataan adoptiomahdollisuutta tuntemattomista syistä ja nyt tämä näyttää menevän vieläkin hullummaksi. Niillä pariskunnilla joilla ei lasta ole ja he eivät sitä jostain syystä voi saadakaan niin heille adoptio pitäisi suoda aidoksi vaihtoehdoksi. Adoptiosta ei tule tehdä pienen eliitin erityisoikeutta vaan jokaisella sitä haluavalla tulee olla siihen mahdollisuus. Ehdot eivät ole olleet eivätkä ole tasapuolisia.

On sinänsä ihan puolustettavaa ja ymmärrettävää lastensuojelullisista syistä turvata tiukoilla laeilla lapsen tulevaisuus mahdollisimman pitkälle.

Näen kuitenkin kornina millaisia yli-ihmisiä tulevien vanhempien pitäisi olla, kun kolikon kääntöpuolella on esim. ulkomaisissa adoptioissa, että lapsi jää elämään ala-arvoisiin olosuhteisiin. Kenties niukalle ravinnolle, johonkin ylitäytettyyn ja epähygieeniseen lastenkotiin, heikolle terveydenhuollolle, myöhemmin ihmiskaupan uhriksi jne. Perheen sisäisenkin adoption luulisi olevan enemmän suotavaa (perheen yhtenäisyys) kuin että toisen lasta ei adoptoisi.

40-vuotias ensisynnyttäjä ei ole enää tabu. Moni mies tulee biol. isäksi 40-50-vuotiaana uusioliitossa. Varallisuus on surullinen käsite. Lasta voi rakastaa ja hyvin kasvattaa keski- tai pienituloinenkin siinä missä biologisenkin lapsen. Arvomaailma on rahaa tärkeämpi.

Näkemäni perusteella en alentuisi adoptoimaan vaikka tilanne onkin otollinen. Siinä nöyryytetään liikaa.