Oulu |

OYS:n miljoonasäästöjä puidaan tänään

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallitus käsittelee tänään Oulun yliopistollisen sairaalan säästöjä. Sairaanhoitopiirin toimintamenot ovat ylittymässä tänä vuonna arviolta 5,7 miljoonaa euroa.

Erikoissaraanhoidon jonot ovat pidentyneet Pohjois-Pohjanmaalla.
Loppuvuodelle on luvassa rajuja säästöjä, sillä budjetti uhkaa ylittyä miljoonilla euroilla. Kuva: YLE

Ylitys on tämän hetkisen arvion mukaan kaksi miljoonaa euroa henkilöstökuluissa, 1,9 miljoonaa euroa tarvikkeissa ja 2,4 miljoonaa euroa palvelujen ostoissa.

Miljoonasäästöjen kohteeksi on joutumassa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Hannu Leskisen mukaan neljä sairaalan yksikköä. Säästöt kohdistuisivat lapsiin ja nuoriin, psykiatriaan, leikkaus- ja tehohoitoon sekä kuntoutukseen.

Henkilöstömenoja pitää sairaanhoitopiirin johdon mukaan karsia 50 henkilötyövuoden verran, jotta budjetissa pysytään. Työpanoksen vähentäminen aiotaan kohdistaa tilapäisen henkilöstön ja sijaisten käyttöön. Tarvittavat sijaiset ehdotetaan hoidettavaksi mahdollisuuksien mukaan muista yksiköistä käytettävissä olevalla vakinaisella henkilökunnalla. Tarkoitus on, että avoimeksi tulleita virkoja ja toimia ei toistaiseksi täytetä pysyvästi. Lisäksi työaikakorvauksia pyritään antamaan vapaa-aikana.

Tarvikemenojen osalta suurin ylitysuhka on hoitotarvikkeiden kohdalla. Leikkaus- ja tehohoidon yksiköltä ollaan säästämässä yli miljoonaa euroa. Myös psykiatrian klinikalta haetaan rajuja säästöjä. Yksi vaihtoehto psykiatrian klinikalla on henkilökunnan laittaminen pakkolomalle kuukaudeksi, toisena keinona on väläytelty usean hoito-osastojen sulkemista määräajaksi.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallitus on varannut kokoukseen koko päivän.







Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä