Häme |

Pääkoppa on kuin munankuori

Oli syynä onnettomuus tai väkivalta, vähäiseltä tuntuva isku päähän saattaa johtaa vakaviin vaurioihin. Varsinkin kesäaikaan ja viikonloppuisin päävammoihin erikoistunut lääkäri pelkää saavansa uusia asiakkaita.

Röntgenlaite piirtää pään vammakohdasta 3-ulotteisen kuvan.
Röntgenlaite piirtää pään vammakohdasta 3-ulotteisen kuvan. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Todennäköisyys saada vakava pään vamma kasvaa kesän myötä. Erityisesti alkoholin käyttö kasvattaa riskiä huomattavasti. Vamma voi syntyä myös yllättävän vähäpätöiseltä tuntuvassa tilanteessa. Arjen riskejä ei aina osata ottaa vakavasti.

- Kyllähän toi on vähän kuin munankuori toi pääkoppa, et vaikka se on kova niin kyl siihen sattuu, arvelee Hämeenlinnan torilla tavattu Sirkku Iskanius.

Hiukan viinaa, pikku tönäisy ja kirurgin pöydälle

Ortopedian erikoislääkäri Toni Karppinen joutuu työssään Kanta-Hämeen keskussairaalassa tekemisiin vastaavien tapausten kanssa usein. Varsinkin viikonloput ja kesä ovat vilkkaita, kun ihmiset liikkuvat ja juhlivat. Noin puolet merkittävistä aivovammoista syntyy humalan yhteydessä. Yhtälailla aivovamman saaneista puolet on nuoria ja nuoria aikuisia eli 15 - 34-vuotiaita. Aivovamma on yleisin alle 45-vuotiaiden aikuisten välitön kuolinsyy.

- Tässä taustalla on illanvieton seuraus, alkoholia on käytetty, ja sitten tullut riitaa ja tönäsy ja kaatunut lyöden päänsä. Täällä näkyy päässä tuore iso subduraalinen  vuoto, mikä painaa aivokudosta ja aivokudos myös siirtyy tänne sivulle päin, kuvailee Toni Karppinen.

Pienikin horjahdus voi olla kohtalokas

Sivullisesta ulkoisesti varsin vaatimattomalta vaikuttava isku saattaa muuttaa elämän perusteellisesti.

- Jos siinä kaatumisen seurauksena tule merkittävä aivovamma, voi tulla aivoruhje, tai merkittävän vuodon seurauksen tulee aivopaine, mikä aiheuttaa neurologisia oireita. Ne sitten pyritään tutkimusten jälkeen leikkaamaan ja korjaamaan, siitä voi jäädä sitten pysyviä haittavaikutuksia nuorillekin ihmisille, kertoo Toni Karppinen.

Aivovamman saa vuosittain arviolta 15 000 – 20 000 suomalaista. Riskiryhmät ovat alle 30-vuotiaat ja ikäihmiset.

- Ehkä sitä ei normaalielämässä osaa hahmottaa, kuinka helpolla se voi tulla, jos kaatuu, se riittää aiheuttamaan sen merkittävän aivovamman joissakin tapauksissa.

Hämeenlinnalainen Heikki Aaltonen pyrkii olemaan varovainen.

- Olen sen verran varovainen, vanhemmiten tulee.  Ilolla olen todennut, että pyöräilijät pitää hyvin kypärää.

- Kotona rappusissa käy kyllä helposti. Tai jos ihan ajatuksissaan kävelee niin voihan sitä kompastua. Tavallaan se tilanne vaanii ihan missä tahansa? Ihan oikeesti, ihan missä tahansa, hän miettii.

Tuoreimmat aiheesta: Häme

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä