Kotimaa

Pääsiäisen valitut uusinnat: Faktoilla ammuttiin alas huhujuttuja ja selvitettiin lasten tapaturmien vähenemistä

Yle poimi mielenkiintoisia juttuja viime aikojen tarjonnasta. Kolmen sosiaalisessa mediassa leviävän jutun "faktat" osoittautuivat perättömiksi Ylen selvityksessä. Sen sijaan faktojen avulla pystyttiin kertomaan, miksi lasten tapaturmaiset kuolemat ovat vähentyneet selvästi. Kyselyssä sotaveteraanit osoittautuivat tutkijan mukaan yllättävän suvaitseviksi.

1
Totta vai tarua?
Kuva: Juha Rissanen / Yle uutisgrafiikka

Somessa leviävistä jutuista löytyi paljon virheitä

Yle selvitti viime marraskuussa kolmen niin kutsutussa vastamediassa levinneen uutisen todenperäisyyttä. Asiantuntijoiden avulla selvisi, että esimerkkijutuissa oli paljon asiavirheitä, väärinkäsityksiä ja tahallista väärän tiedon levittämistä. Jutuissa käsiteltiin pakolaistilannetta, raiskauksia ja  syöpähoitoja.

Linkki: Näin somehuhusta tulee "totta"

2
Pieni poikaa ajaa leikkiautolla linja-auton vieressä.
Kuva: Erkki Suonio

Paapominen ja byroslavia pelastavat lasten henkiä

Faktoja tarkasteltiin myös jutussa, jossa selvitettiin lasten tapaturmakuolemien vähentymistä. Esimerkiksi vuonna 1969 kuoli 340 lasta tapaturmaisesti tai väkivallan seurauksena. Vuonna 2013 luku oli laskenut kahteenkymmeneen. Kuolemantapauksia ovat vähentäneet niin viranomaisten toimet kuin vanhempien toimet.

Linkki: Paapominen vähentänyt tapaturmakuolemia 95 prosenttia

3
Video: miehet astuvat ulos vessasta
Video
Video: Yle

Sotaveteraani-ikäiset ovat homomyönteisiä

1960-luvulla lapsia kuoli paljon tapaturmiin, homous oli rikos ja sotaveteraanit lähestymässä keski-ikää. Yle kysyi viime joulukuussa sotaveteraaneilta ja lotilta, kuinka he suhtautuvat homo- ja lesboparien oikeuksiin. Jopa kolmas vastaajista kannatti samoja oikeuksia homoseksuaaleille.

– Tämä sukupolvi on elänyt ajan, jolloin homoseksuaalisuus oli sekä rikos että sairaus. On yllättävää, että vastaajat ovat seuranneet aikaansa niin hyvin, että näinkin iso osa osoittaa olevansa lesbo- ja homomyönteisiä, kommentoi tulosta homoseksuaalisuuden historiaa tutkinut Kati Mustola.

Linkki: Veteraani-ikäiset yllättävän homomyönteisiä

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä