Pääsiäismuistio
Pääsiäinen muuttaa joukkoliikenteen aikatauluja sekä virastojen ja kauppojen aukioloaikoja.
Kaupat ovat torstaina ja lauantaina auki normaalisti. Perjantaina ja sunnuntaina kaupat ovat kiinni, mutta maanantaina pienet päivittäistavaraliikkeet saavat olla avoinna neljä tuntia kello 8:n ja 18:n välisenä aikana. Kioskien, kukkakauppojen, huoltoasemien ja haja-asutusalueiden pienten kauppojen aukiolo on vapaata.
Alkot sulkeutuvat torstaina kello 20 ja avautuvat vasta tiistaina.
Postit sulkeutuvat torstaina kello 18 ja asiamiespostit omien aukioloaikojensa mukaan. Helsingin pääposti on osittain avoinna pääsiäisenä. Joulupukin pääposti Rovaniemellä on avoinna koko pääsiäisen ajan kello 10 - 17. Lisää postin internetsivuilta.
Pankit sulkevat ovensa torstaina jo kello 13. Automaatit toimivat yli pyhien. Pankkikonttorit aukeavat normaalisti jälleen tiistaina.
Kaukoliikenteen bussit ajavat torstaina arkivuorojen lisäksi perjantaivuorot. Perjantaina ajetaan pyhä- eli S-vuorot, lauantaina normaalilauantain tapaan. Sunnuntaina ajetaan S-vuorot. Maanantaina ajetaan sunnuntaiaikataulujen mukaiset S- ja SS-vuorot ja tiistaina vielä maanantain tapaiset lisävuorot. Aikatauluista löytyy tarkempaa tietoa Teksti-TV:n sivulta 440 ja Matkahuollon internetsivuilta.
Kaukojunaliikenteessä ajetaan pääsiäisen aikaan ylimääräisiä vuoroja ja normaaleihin junavuoroihin liitetään lisävaunuja.Torstaina junat kulkevat perjantain aikataulujen mukaan muutamin poikkeuksin. Pitkänäperjantaina junat kulkevat sunnuntain aikataulun mukaan. Lauantain aikataulu noudattelee lähes tavallisen lauantain vuoroja. Sunnuntaina ajetaan kuten tavallisena sunnuntaina, mutta vuoroja on peruttu eri puolilla maata. Maanantaina taas noudatetaan sunnuntaiaikatauluja. Tiistaina junat kulkevat normaalisti. Aikatauluista on tarkempaa tietoa Teksti-TV:n sivulla 430 ja VR:n internetsivuilla.
Autoilijoita avustaa pulassa Autoliiton tiepalvelun Operaatio Pajunkissa, joka päivystää kiirastorstai-illasta maanantai-iltaan. Yhteyden saa soittamalla Autoilijan palvelukeskukseen numeroon 0200 8080 (1,95€/min + pvm). Lisää Autoliiton sivuilta.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.