Kotimaa |

Päätoimittaja: Uusi Suomi ei ole vastuussa Hirvisaaren blogikirjoituksesta

Verkkolehti Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko katsoo, että Uusi Suomi on toiminut asiallisesti perussuomalaisten kansanedustaja James Hirvisaaren blogikirjoituksen julkaisemisen suhteen. Hirvisaari tuomittiin tänään Kouvolan hovioikeudessa sakkorangaistukseen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta vuoden takaisen blogikirjoituksensa takia.

Suomen rikoslain mukaan kiihotuksesta kansanryhmää vastaan on tuomittava se, joka asettaa yleisön saataville tai levittää mielipiteen, jossa uhataan tai solvataan jotakin ryhmää esim. rodun tai uskonnon perusteella. Blogikirjoituksen julkaisseen Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko katsoo, ettei Uutta Suomea kuitenkaan voida pitää vastuullisena yksittäisen blogikirjoittajan tekstistä.

- Tarjoamme palvelun vapaan sanan nimissä. Jokainen on vastuussa omista kirjoituksistaan.

Huusko sanoo, että Uuden Suomen Puheenvuoro-verkkopalveluun tulee päivittäin kymmeniä, ellei satoja blogiavauksia. Hänen mukaansa Uuden Suomen verkkosivuilla on selkeät säännöt, joita palvelun käyttäjien odotetaan noudattavan. Jos sääntöjä ei noudateta, kirjoitus poistetaan. Näin toimittiin myös Hirvisaaren kirjoituksen suhteen.

- Kirjoitus poistettiin heti, kun sen epäasiallisuus tuli toimituksen tietoon, Huusko toteaa.

Tällainen jälkimoderointi on Huuskon mukaan verkkomaailmassa vastuullista toimintaa. Huusko rinnastaa Puheenvuoro-alustan facebookiin, twitteriin ja vastaaviin palveluihin.

- Jos joku kirjoittaa epäasiallisuuksia facebookissa, katsotaanko facebook vastuulliseksi? Näin ei tehdä. Rinnastuskohta täytyy hakea siitä maailmasta, jossa toimimme, sanoo Huusko.

JSN: Jälkimoderointi hyväksytään

Julkisen sanan neuvoston JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen on Huuskon kanssa samalla linjalla.

- Sivustolla, jolla ennakkomoderointia ei tehdä, jälkimoderointi hyväksytään, Uimonen toteaa.

Uimonen kuitenkin muistuttaa, että mikäli julkaistu blogikirjoitus tai muu teksti on käynyt läpi journalistisen prosessin, eli kirjoitusta on editoitu tai siitä on tehty esimerkiksi nosto palvelun etusivulle, vastuu on tällöin kirjoituksen julkaisijalla.

- JSN:n toimivalta ulottuu ainoastaan journalistiseen sisältöön. Moderointilinjaus on hyvin tuore, ja siinä on otettu huomioon median rooli. Erityisesti pieniltä julkaisuilta ei voida odottaa riittävän henkilöresursseja ennakkomoderointiin, Uimonen toteaa.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä