Häme |

Paavo-mukista vaalituotteiden ykkösilmiö

- Kyllä näitä on sekä kysytty että odotettu, sanoo Keskustan Etelä-Hämeen piirin toiminnanjohtaja Matti Kaunisto, kun kuriiri toi useamman päivän odottelun jälkeen mukilaatikon. Ne jatkavat saman tien uuden pakkaamisen jälkeen matkaa pitkin maakuntaa. Mukeja kyseltiin sen verran, että toiminnanjohtaja tunsi välillä itsensä mukikauppiaaksi.

Paavo Väyrysen presidentinvaalien kampanjamuki 2012
Lehdet ovat tulkinneet Paavo Väyrysen kampanjamukin jäljittelevän brittiläisiä ja ruotsalaisia kuninkaallisia häämukeja pariskuntineen ja sydämineen. Kuva: YLE / Markku Karvonen

Presidenttiehdokkailla on tarjolla tavan mukaan erilaisia kampanjatuotteita, joiden kautta voi osoittaa kannatusta ja tukea rahallisesti vaalikampanjaa.

Pekka Haavistolla on vihreä tiskirätti, Sauli Niinistöllä kultainen rullaluistinpinssi, Paavo Lipposella työväenluokkaisemmin kaulaliina ja jääkaavinhanska. Myös ehdokkailta on tullut markknoille myös nippu kirjoja.

Ylivoimaisesti eniten huomiota on kerännyt Paavo Väyrysen romanttissävyinen muki, jossa kultainen sydän ympäröi ehdokkaan ja hänen Vuokko-puolisonsa. Ehdokkaan oma viesti on, että yli 40-vuotinen avioliitto opettaa sopimaan ja sovittelemaan.

Mukia on ennätetty jo kuvailemaan vaali-ilmiöksi ja hittituotteeksi. Niitä onkin mennyt jo yli parituhatta kappaletta. Väyrysen kampanjakassaan on kilahtanut arviolta 60 000 euroa.

Joka euro menee vaalityöhön

Keskustan Etelä-Hämeen piiri sai ensimmäiset mukit keskiviikkona iltapäivällä. Matti Kauniston tuntuman mukaan tilaajat ovat mm. nuoria, jotka haluavat mukit keskustahenkisille vanhemmilleen ja Paavo-faneille.

Ehkä hieman yllättäen hän sanoo, että 30 euron hintaisista kampanjatuotteista, mukista, tuoreesta kirjasta ja lohipinssistä, parhaiten on kuitenkin myynyt kirja Huonomminkin olisi voinut käydä.

- Joka euro menee vaalityöhön ja ehdokkaan markkinointiin, etenkin televisiomainontaan, jonka merkitys kasvaa toisella kierroksella.

Matti Kaunisto sanoo, ettei puolue pahastu mukien humoristisesta tai camp-henkisestä tulkinnasta. Paavo Väyrynen on yllättänyt monet itseironiallaan, Kauniston mukaan muki sopii hyvin ehdokkaan persoonaan ja huumorintajuun.

Mukista keräilykohde?

Lehdet ovat tulkinneet mukin jäljittelevän brittiläisiä ja ruotsalaisia kuninkaallisia häämukeja pariskuntineen ja sydämineen. Matti Kaunisto taas luonnehtisi mukia varsin presidentilliseksi. Hän ei usko sen päätyvän kirpputoritavaraksi.

- Minusta tämä on enemmänkin keräilytuote, oikeaan osunut mainostuote. Kyllä tästä itsekin mielellään teensä juo, ja uskon että näistä tullaan juomaan pitkään.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Häme

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä