Paavo Lipponen pelkää lamaa ja liikuttui Nobelista
Entinen pääministeri, puoluejohtaja ja puhemies Paavo Lipponen (sd.) laittoi vuoden tapahtumat järjestykseen TV1:n Ykkösaamussa. Seitsemän kohdan lista kattaa aiheita taloudesta ilmastonmuutokseen.
Paavo Lipposen listasta käy ilmi, että hän haluaisi Suomen johtoon vahvan pääministerin ja pitää EU:n ilmasto- ja energiapakettia torjuntavoittona, joka turvaa Suomen edut.
1. Talouskriisi
Vuosina 1995 - 2003 pääministerinä toiminut Lipponen pitää nykyistä talouskriisiä jopa pahempana kuin 1930-luvun alun lamaa. Kotimainen lama 90-luvulla oli rajoitetumpi.
- Tämä on oikeasti globaali kriisi, jonka vaikutukset ulottuvat viimeiseenkin viidakkokylään. Jos jossakin suuressa taloudessa jotakin tapahtuu, se vaikuttaa muutamassa sekunnissa toiselle puolelle maailmaa, Lipponen sanoo.
Hänen mielestään talouksien pitää nyt elvyttää mahdollisimman voimakkaasti. Hän ei vertaisi valtiovarainministeri Jyrki Kataisen lailla nykyistä talouskriisiä talvisodan kaltaiseen tilanteeseen.
- Minusta tämä alkaa olla kuin Harmageddon. Tilanne on erittäin vakava.
2. Georgian sota
Paavo Lipposen mielestä sota ei ollut sellainen historiallinen käännekohta kuin ulkoministeri Alexander Stubb alun perin esitti. Koska lännen ja Venäjän edut ovat yhteiset, jatkossa ei ole muuta mahdollisuutta kuin yhteistyö, Lipponen arvioi.
Georgian sodan syntyyn vaikuttivat muun muassa Georgian presidentin seikkailupolitiikka, Venäjän voimankäyttö ja Naton epäselvä viestintä Georgian jäsenyysmahdollisuuksista.
- Lännen toiminta oli erittäin epäonnistunutta, sekin on huomattava, Lipponen muistuttaa.
3. Kuntavaalit
SDP:n puheenjohtajana 1993 - 2005 toiminut Lipponen nosti esiin erityisesti perussuomalaisten voiton takana piilevät jyrkät asenteet. Hän vertasi niitä 1930-luvun äärioikeistolaisiin ideologioihin.
- Uskon, että tämä askarruttaa Timo Soiniakin. On huolestuttavaa, kun mukana on akateemisiakin henkilöitä kirjoituksineen. Tämä ei ole sitä, miten perussuomalaiset Soinin johdolla esiintyivät vaaleissa. Nyt ollaan menossa aika tavalla äärioikealle.
Kolmen suuren puolueen kannatuseroja on Lipposen mielestä liioiteltu. Kokoomus menestyy, mutta erot ovat todellisuudessa pieniä. SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen talouslinjauksia Lipponen kiitteli, mutta puolueen yhtenäisyyttä hän moitti.
- Nyt on tärkeää, että sosiaalidemokraatit järjestäytyvät kunnolla puolueen puheenjohtajan taakse ja tunnustavat hänen johtoasemansa. Se ei ole kaikille mennyt perille, hän toteaa.
4. Obama
Demokraatti Barack Obaman valinta Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi tuo Lipposen mielestä tarvittavaa globaalia johtajuutta maailmaan. Obama ei kuitenkaan lopeta amerikkalaisten etujen ajamista.
- Yhdysvaltain politiikan jatkuvuutta osoittavat muun muassa ministerivalinnat. Vaikeuksia ja haasteita riittää Irakissa, Afganistanissa, Pakistanissa, ilmastopolitiikassa, taloudessa ja suhteissa Kiinaan, Lipponen ennustaa.
5. Nobelin rauhanpalkinto
Lipponen liikuttui muistellessaan lokakuista hetkeä, jolloin Oslosta kerrottiin, että palkinnon saa Martti Ahtisaari. Hänen mielestään Nobel on suuri asia suomalaisille.
- Ahtisaari on todella kansainvälinen suurmies. Hän kykenee ainutlaatuisesti käsittelemään suurvaltojen edustajia heitä kunnioittaen mutta samalla tiukasti.
Nobelin palkinto vaikuttaa Lipposen mukaan myös Suomen imagoon maailmalla.
- Brändäystä ei voi tehdä keinotekoisesti, se tapahtuu juuri sitä kautta, että on jotain oikeasti näyttää maailmalle.
6. Presidentin valta
Lipposen mielestä Suomen pitäisi siirtyä selkeästi eurooppalaiseen parlamentaariseen järjestelmään, jossa on yksi eduskunnan kontrollissa oleva johtaja eli pääministeri.
- Tämä nykyinen kaksipäisyys on vähän itäeurooppalainen järjestelmä. Ikään kuin olisi jokin toinen erillinen ulkopolitiikka EU-politiikan rinnalla, hän arvioi.
Sosiaalidemokraattien ja presidentti Halosen näkemystä siitä, ettei presidentin ulkopoliittista valtaa karsita, Lipponen ei allekirjoita.
- Nyt näyttää siltä, että lähinnä nirhitään presidentin valtaa. Lopputulos on kaikkien nahkapäätösten äiti.
7. Ilmasto- ja energiapaketti
Lipposen mukaan pääministeri Matti Vanhasen johdolla hallitus onnistui turvaamaan Suomen edut EU:n ilmasto- ja energiapaketissa. Lipponen mielestä uusiutuvan energian lisääminen samalla mitalla kuin päästöjä vähennetään on epärealistinen tavoite.
- Nyt pitäisi korostaa päästötavoitetta. Siinä mielessä huippukokous oli merkittävä. Eurooppa ei voi kuitenkaan enää esiintyä oppimestarina tai championina muille.
Hän uskoo, että ilmastonmuutoksen torjuminen on kiinni ennen kaikkea Yhdysvalloista ja Kiinasta.
- Pitää tähdätä aidosti globaaliin järjestelmään, johon kaikki sitoutuvat. Seuraava malli ei ole Kioton malli, vaan se kehitellään erityisesti Yhdysvaltain johdolla, Lipponen ennustaa.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.