Politiikka |

Paavo Väyrynen ei kannata omaa kansanäänestysaloitettaan eurosta eroamiseksi

Väyrysen mielestä kansanäänestyksen järjestäminen veisi liikaa aikaa. Sen sijaan hallituksen pitäisi antaa eduskunnalle tiedonanto eurosta eroamiseksi. Kansanäänestys järjestettäisiin vasta, jos Suomi haluaisi myöhemmin palata takaisin eurokantaan.

Paavo Väyrynen
Paavo Väyrynen. Kuva: Yle

Yli 50 000 suomalaista kannatti Paavo Väyrysen kansalaisaloitetta kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa. Nimiä kerättiin puoli vuotta. Jo keräyksen kestäessä aloitteen vireille panija ehti muuttaa mielensä kansanäänestyksen mielekkyydestä.

– Kansanäänestys vie vuosia. Ei meillä ole aikaa tuhlattavaksi, kun talous on niin huonossa kunnossa, kuin se on, ja euroalue on kehittymässä nopeaa vauhtia velkaunioniksi ja liittovaltioksi, Väyrynen perustelee.

Kun kansalaisaloitteen otsikko lupaa kansanäänestystä, voisi luulla, että aloitteen allekirjoittaja haluaisi päästä äänestyskoppiin ruksaamaan ei-vaihtoehdon tulevassa kansanäänestyksessä.

Väyrysen mielestä aloitteella ei ajettukaan kansanäänestystä.

– Aloitteen päätarkoitus on, että Suomi irrottautuisi euroalueesta. 

Kansanäänestys vasta euroeron jälkeen, jos eurot haluttaisiin takaisin

Työlään kansaäänestyksen sijaan eron pitäisikin tapahtua Väyrysen mielestä samalla tavalla, kuin 1998, jolloin hallitus antoi tiedonannon euroon liittymisestä.

Tällä kertaa hallituksen tiedonannon suunta olisi päinvastainen, ero eurosta.

– Nyt pitäisi tiedonannon pohjalta erota euroalueesta ja jos haluttaisiin myöhemmin liittyä takaisin euroon, niin siitä pitäisi järjestää kansanäänestys, Väyrynen sanoo nyt, kun aloitteella on tarvittavat 50 000 kannattajaa eduskuntakäsittelyä varten.

Väyrynen ei usko itsekään aloitteen läpimenoon

Kansanäänestyksen tekisi työlääksi mm. se, että siitä pitäisi säätää erityinen laki. Nopeampi menettely, hallituksen tiedonanto, on sekin Väyrysen mielestä todellisuudessa epärealistinen.

Väyrysen oman puolueen, keskustan, vetämä hallitus ei sellaista tiedonantoa antaisi, eikä eduskunta sellaiseen taipuisi.

– Ei eduskunnassa ole tarvittavaa enemmistöä, Väyrynen myöntää.

Väyrynen kuulemisten päähenkilönä 

Paavo Väyrysellä on yhä oikeus ottaa vastaan kevään eduskuntavaaleissa saamansa kansanedustajan paikka ja keskeyttää työ Europarlamentissa.

Näin hän ei tee.

Kansalainen Väyrysen tekemä kansalaisaloite saa tuntuvasti suurempaa huomiota, kuin kansanedustaja Väyrysen lakialoite olisi saanut.

Kansanedustajien aloitteet hautatuvat unohduksiin. Eduskuntaan saakka edenneet kansalaisaloitteet pääsevät kansanvallan järeimpään koneistoon.

– Kansalaisaloitteesta järjestetään todennäköisesti useamman valiokunnan kuulemistilaisuus, jossa minulla on tilaisuus esiintyä. Minulla on mahdollisuus esittää asiantuntijoita kuultavaksi. Tämän jälkeen on yhden tai useamman valiokunnan käsittely ja tietysti myös siinä vaiheessa kuullaan asiantuntijoita, Väyrynen selvittää aloitteensa kulkua eduskunnassa.

Linkki Paavo Väyrysen vastineeseen: Paavo Väyrysen vastine Ylen kansanäänestysaloite-uutisointiin

Tuoreimmat aiheesta: Politiikka

Pääuutiset

Ulkomaat

Istanbulin lentokentällä itsemurhaiskuja – yli 30 kuollut

Video: Poliiseja juoksemassa.
00:29

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä