Häme |

Paccor uusii Hämeenlinnan pakkaustehtaansa

Paccor uusii kokonaan tuotantonsa Hämeenlinnassa investoimalla uuteen tekniikkaan 15 miljoonaa euroa. Lisäksi Hämeenlinnan kaupungin omistama kiinteistöyhtiö rakennuttaa Paccorille uudet toimitilat 20 miljoonalla eurolla.

Paccor on Hämeenlinnan suurimpia tehtaita. Se työllistää kaikkiaan 300 työntekijää ja toimihenkilöä. Uudistus yhdistää kaksi Hämeenlinnassa toiminutta yhtiön tehdasta.

Paccorin tuotteita ovat esimerkiksi voi ja margariinirasiat, monet leikepakkaukset sekä jugurttipurkit.

Paccor on pakkausjätti Huhtamäestä irrotettu kovien muovisten elintarvikepakkausten valmistaja, joka on nykyään saksalaisessa omistuksessa.

Uusi teknologia ei tällä kertaa merkitse pitempiä tuotantosarjoja, vaan lyhempiä. Erilaisia pakkauksia tarvitaan entistä enemmän, kun rasva tai suolapitoisuudelta erilaisia tuotteitakin on kymmenittäin.

Paccor on kotimaassa monien tuotteiden osalta ehdoton markkina ykkönen, se haluaa olla sitä myös jatkossa. Investoinnilla Paccor Finland haluaa vahvistaa asemiaan Suomessa ja muissa Pohjoismaissa.

- Meillä on omistaja, joka haluaa meidän olevan markkinaykkönen niillä aloilla, joilla toimimme. Hämeenlinnassa meillä olleet kaksi laitosta eivät välttämättä tukeneet yrityksen kasvuajatuksia. Samalla uudistus muuttaa tuotannon layoutia vastaamaan nykymarkkinoita, sanoo toimitusjohtaja Marita Jaatinen.

Uuden tehtaan ja automaation myötä koko henkilöstö saa uusia tehtäviä ja niihin perehdytyksen.

Hämeenlinnan kaupunki on ratkaisuun erittäin tyytyväinen, onhan kyseessä lähes 40 miljoonan investonti.

Huhtamäelle jää Paccorin muuttojen jälkeen runsaasti tyhjää tehdastilaa. Kaupunki uskoo sen täyttyvän, kun Hämeenlinnan vetää nyt tehdasteollisuutta ja logistikkaa jatkuvalla imulla.

Lähteet:
YLE Häme

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Häme

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä