Lahti |

Padasjoella tuleva lahtelaisuus realismia

Palvelut ovat Padasjoelta jo karanneet Asikkalaan tai Lahteen, joten 50 kilometrin päähän mahdollisesti siirtyvä kuntakeskus ei Päijänteen lansirannalla suuremmin hirvitä. Padasjokelaisilla on realistinen ja odottava mieli suhteessa kuntauudistukseen.

Päijänteen jäätynyttä rantaa. Kuva: YLE / Lahti

Kuntauudistusta valmistelevan työryhmän vision mukaan tulevaisuuden Päijät-Hämeessä olisi korkeintaan kaksi kuntaa. Lahti olisi kahdeksan nykyisen kunnan yhdistelmä, jonka luoteisin kolkka olisi Padasjoella.

Esimerkiksi Hollola ja Nastola ovat ihan Lahden kainalossa ja välimatkaakin on vain muutama kilometri, mutta Padasjoen keskustasta on Lahteen matkaa 50 kilometriä.

Esko, Markku ja Kristian pohtivat kuntarajaesitystä Matkahuollon baarissa mietteliäinä.

- Ihan sama. Ala-aste ja yläaste täällä enää on, ei se niitä vie. Ja kauppoja meillä on. Kelaa ei enää olekaan, valtio vie kaiken, poliisilaitoksenkin. Päivystykseen mennään jo Lahteen. En jää sitä suremaan. Terveysaseman puolesta pelätään. Mutta kyllä liitos jotain hyvääkin toisi.

Miehet jäävät turisemaan.

Paikallinen yrittäjä Sirkka on negatiivisempi.

- Me olisimme Lahden sivukylä, jota ei kehitetä. Ihan kuin nyt Padasjoella emme kehitä omia sivukyliämme. Olen itse sivukyläläinen, tiedän mistä puhun.

Sirkka on huolissaan väestökadosta.

- Jos palvelut ja työpaikat lähtevät, lähtevätkö ihmisetkin? Kyllä se yrittäjän elämään vaikuttaisi, omat työtkin vähenisivät.

Paljasjalkainen padasjokelainen ja 10 vuotta sitten kuntaa muuttanut mies penäävät yhteistyön perään.

- Yhteistyötä pitäisi jo nyt tehdä. Ei voi pärjätä yksin. Me ollaan kaukana kaikesta. Totuus on, että liitytäänpä tai ei, niin palvelut täältä kaikkoavat pikkuhiljaa Vääksyn kautta Lahteen. Mahdolisessa liitoksessa kiinnostaa mitä me saamme tännepäin.

- Sinänsä ei ole mitään liitosta vastaan, jos vain palvelut saadaan.



Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä