Törmäsin pahaan kysymykseen vähän aikaa sitten sattumalta, kuunnellessani helsinkiläisen lauluntekijän Jaakko Pesolan laulua Mihin elämäsi käytit. Tarttuvalla melodialla varustettu, pikaisesti kuunneltuna periaatteessa harmittomalta vaikuttava pop-laulu pitikin sisällään todella vaikean ja ajattelemisen aihetta antaneen kysymyksen: mihin elämäsi käytit? Lyhyt ja ytimekäs - kenties hieman tungettelevakin kysymys pisti todellakin miettimään. Mihin olen käyttänyt tähänastisen elämäni? Paha kysymys.

Paha kysymys pyörii päässä

On hämmästyttävää, kuinka yksi laulu saa pääkopan jylläämään päiväkausiksi. Siis mihin olenkaan käyttänyt elämäni - olenko saavuttanut niitä asioita joita joskus itselleni asetin, vai olinko koskaan mitään tavoitteita edes asettanut? Voinko olla tyytyväinen tähänastiseen elämääni? Kysymyksiä jotka on helppo työntää sivuun, koska ei moisten pohtimiseen ole aikaa, ja mitä se hyödyttää - mennyt miten mennyt.

Oman elämän tarkastelu on varsin ikäsidonnaista ja hyvä niin. Parikymppisen ei sitä tarvitse tehdä eikä sen ikäinen onneksi edes jaksa pohtia, mihin on elämänsä käyttänyt. Ja miksi pohtisikaan - silloinhan ihminen tuntee elävänsä ikuisesti ja kaikki on mahdollista. Aikaahan on. Mutta entäpä sitten, kun huomaa olevansa täydellisen keski - ikäinen ja sen yli? Aikaa ei enää olekaan rajattomasti. Iskeekö paniikki ? Kuinka paljon minulla on elinvuosia jäljellä? Mitä vielä ehdin tehdä ja mitä olen tähän asti tehnyt? Pahoja kysymyksiä.

Oletko rehellinen itsellesi?

Vastausten laatu näihin kysymyksiin riippuu pitkälle siitä, kuinka rehellinen uskaltaa itselleen olla. On niin kovin helppoa pettää itseään ja kaunistella tapahtuneita asioita ja tehtyjä ratkaisuja. Toisaalta, inhorealismi ja itsensä tarpeeton suimiminenkaan ei ole kannatettavaa. Joillakin tapaamillani henkilöillä on ihailtava tapa tarkastella menneisyyttään. He osaavat suhtautua elettyyn elämäänsä armollisesti ja huumorilla. Mistä moinen kertoo? Siitäkö että heillä on kaikki mennyt suunnitelmien mukaan? Tuskin. Sellaista ihmistä ei ole olemassakaan jolla kaikki - siis aivan kaikki olisi mennyt juuri niin kuin hän suunnitteli. Kenties he vain ovat löytäneet tietynlaisen sielun rauhan ja ovat sinut itsensä kanssa. Vai kertooko se kenties siitä, että he olivat elämänsä suunnittelussa realisteja - eivät kurottaneet kuuhun kapsahtaakseen katajaan?

Tyhmä kysymys

Vai olinko sittenkin väärässä väittäessäni, että sellaista ihmistä ei ole keksittykään joilla kaikki on mennyt ns. putkeen. Ehkä he ovatkin niitä nuoria ja myöhemmin vanhempia menestyjiä, joilla onnistuu kaikki mihin he ryhtyvät. Heitä, joista liike-elämän kykyjenetsijät tappelevat verissäpäin - heitä jotka paistattelevat menestyksen valokeilassa. He jotka jo syntymässään saivat suuhunsa kultaisen lusikan - joita luoja siunasi kauniilla ulkonäöllä ja runsailla henkisillä lahjoilla. He joille koulunkäynti oli vaivatonta ja opiskelupaikka irtosi helposti juuri sieltä mistä he halusivatkin. He jotka valmistuivat huippuarvosanoin, löysivät varhain elämänsä rakkauden, menivät naimisiin, saivat kauniita lapsia, hyvän työpaikan, kauniin talon ja muuta maallista hyvää yllin kyllin. He joilla on mielenkiintoisia vapaa - ajan harrastuksia, laaja ja oikeanlainen sosiaalinen verkosto.

Jos tällaisia ihmisiä oikeasti on - mitä he vastaisivat kysymykseen miten elämäsi käytyit? Tuskin mitään. Kenties he vain tyytyisivät myhäilemään omahyväisen näköisinä. Kaikkihan on vain mennyt kuten he ovat suunnitelleetkin. Olipahan tyhmä, ei paha kysymys.