Paha lääkäripula rassaa maakuntaa
Terveyskeskusten lääkäritilanne on kehittynyt epätasaisesti Itä-Suomessa. Lääkäriliiton tuoreen kyselyn mukaan lokakuun alussa lääkäritilanne oli hyvä Pohjois- ja Etelä-Savossa, mutta Pohjois-Karjalassa vaje oli peräti 23 prosenttia. Joensuun kaupungilta puuttuu kymmenen virkalääkäriä.
Joensuun kaupungin lääkärivaje paheni, kun Niinivaaran terveysaseman palvelut ulkoistettiin kesällä MedOne Oy:lle. Yritys sai houkuteltua leipiinsä suuren osan virkalääkäreistä.
- MedOne tarjosi kaupungin omille lääkäreille niin paljon paremmat palvelussuhteen ehdot, että he siirtyivät sinne. Syyskuussa nostimme lääkäreiden palkkoja noin 15 prosenttia, mutta sillä ei ole ollut merkitystä lääkäreiden saamiselle, sanoo henkilöstöjohtaja Mauri Temisevä.
Lääkäriliiton selvityksen mukaan lääkäripalvelujen ulkoistaminen ja sijaisten parempi saatavuus ovat laskeneet roimasti lääkärivajetta Suomessa. Pohjois-Karjalassa tilanne on maan huonoin. Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälven mukaan mukaan syy on se, ettei lääkäreitä ole kuunneltu uudistuksissa.
- Tehdään muutoksia, joissa ei kuulla niitä, joita uudistukset eniten koskevat. Pohjois-Karjalassa perusterveydenhuollon palveluiden antamisessa on tehty muutoksia, jotka ovat olleet ilmeisen epäsuotuisia lääkäreiden näkökulmasta, toteaa Heikki Pälve.
"Lääkärifirmat lisäävät kustannuksia"
Joensuun kaupunki aikoo luopua ostolääkäreistä vuoden kuluttua. Uusia virkalääkäreitä kaupunki aikoo houkutella yhteistyöllä keskussairaalan ja lähikuntien kanssa. Mauri Temisevän mukaan Kuntaliiton ja sosiaali- ja terveysministeriön olisi aika puuttua vuokralääkärifirmojen toimintaan.
- Ostopalvelufirmat houkuttelevat jatkuvasti virkalääkäreitä paremmilla eduilla ja veroeduilla, ja aiheuttavat siten epätervettä kilpailua. Toiminta johtaa perusterveydenhuollon kustannusten kasvuun, toteaa Temisevä.
Joensuussa lääkäritilannetta ovat kärjistäneet kuntaliitokset. Virkalääkärit ovat kokeneet joutuvansa venymään töissä ja matkoissa enemmän kuin yksityispuolen kollegansa.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Venäläinen helikopteri luvatta Suomen puolella?
Pohjois-Karjalan rajavartiosto tutkii mahdollista helikopterin aiheuttamaa valtakunnan rajan ylittämistä Venäjältä Suomeen ja takaisin Venäjälle, Lieksan Otrosvaaran alueella.
John Deeren Joensuun tehtaalla juhlitaan 40 vuotta
Deere & Company -yhtiö perustettiin vuonna 1837 eli takana on 175 vuotta. John Deere Forestry Oy:n Joensuun tehdas puolestaan perustettiin vuonna 1972, ja niinpä tehtaalla vietetäänkin 40-vuotisjuhlavuotta. Juhlapuheiden aika oli perjantaina 25. toukokuuta.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Pohjois-Karjalaan kaksi uutta neuvosta
Tasavallan presidentti on myöntänyt kauppaneuvoksen arvonimen joensuulaiselle toimitusjohtajalle, ylioppilasmerkonomi Harri Jorma Bromanille ja maaviljelysneuvoksen arvonimen nurmeslaiselle maanviljelijälle, agrologi Timo Juhani Komulaislle.
Joensuun näyttelyssä 4600 koiraa
Joensuussa järjestetään lauantaina ja sunnuntaina Suvi-Karelia 2012 koiranäyttely, jossa on mukana koiria Suomen lisäksi myös muun muassa Venäjältä. Tuomareita raviradan näyttelysssä puolestaan on 13 maasta.
Joensuu edelleen mukana palvelukeskuksen paikkakunnaksi
Puolustusministeriö esittää Puolustusvoimien palvelukeskusta Kouvolaan tai Joensuuhun. Puolustusvoimien esittämä Tuusula sen sijaan on pudotettu pois. Sijoituspaikkakuntaa käsitellään ennen puolustusministeriön lopullista päätöstä vielä toukokuun aikana alueellistamisen koordinaatioryhmässä.
Seitsemän uutta lähiliikuntapaikkaa nousee Itä-Suomeen
Valtio rahoittaa itäsuomalaisten liikuntapaikkojen rakentamista 800 000 eurolla tänä vuonna. Tuen avulla kolmen maakunnan alueelle nousee seitsemän uutta lähiliikuntapaikkaa.
Jolkkonen vihkii ensimmäiset pappinsa
Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen toimittaa ensimmäisen papiksi vihkimisen helluntaipäivän messun yhteydessä Kuopion tuomiokirkossa.
Tohmajärven eteläisissä kylissä maaseutu elää vireästi
Viikon kyläkiertue jatkuu tiistaina 29.5. Tohmajärvellä. Neljä kylää (Akkala, Jouhkola, Timola ja Riikola) muodostavat kylätoiminnassa Tohmajärven eteläiset kylän-kokonaisuuden.
Erikoisluokissa on imua
Erikoisluokkien vetovoima Joensuun kouluissa on vahva. Esimerkiksi Pielisjoen yläkoulun luonnontieteiden ja matematiikan luokalle Karsikkoon hakijoita oli kaksinkertainen määrä, mitä opetukseen mahtuu. Lyseon peruskoulun uusi englannin kielipainotteinen erikoisluokka yllätti. Hakijoita oli Joensuusta ja ympäristökunnista yli kaksikymmentä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.