Pahin kesätulva sataan vuoteen - Katso ilmakuvat Siikajoen tulvista
Pohjois-Pohjanmaan tulvatilanne jatkuu vaikeana. Yhtä voimakkaita tulvia ei ole kesäaikaan mitattu sataan vuoteen.
Pohjois-Pohjanmaan tulva-alueen laajuutta yritetään selvittää lentotähystyksillä. Kerättyjen tietojen avulla etsitään myös keinoja, miten tulviin voidaan varautua.
Vedet ovat jo aiheuttaneet mittavia vahinkoja.
- Siellä on peltoja veden alla ja viljelyksille on aiheutunut mittavia vahinkoja. Siikalatvan Mankilan kylässä on kyse jopa kolmen miljoonan euron satovahingot, arvioi Arto Lehto Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.
- Siellä on karjatiloja saarroksissa. Jos pian ei saada teitä kuntoon, niin maitoa joudutaan laskemaan maahan.
Sadetta on saatu kaksinkertaisesti normaaliin verrattuna.
- Laskennallisesti tällainen tulva toistuu ehkä kerran noin 250 vuodessa, Lehto arvioi.
Tulvatilanteen odotetaan helpottuvan, sillä Kalajoen vedenpinta on jo alkanut laskea ja Siikajoenkin odotetaan kääntyvän laskuun viimeistään lauantaina.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Langaton opas tekee Hattulan Lepaasta älypuiston
Hattulassa Lepaan opistoalueella vieraileva voi avata älypuhelimellaan paikallisen verkon, josta löytyy tarinoita ja tietoa historiallisesti rikkaasta Lepaan alueesta. Vain taivas on rajana, uhkuvat sovelluksen kehittäjät tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Dosentti Bäckman syyttää Tampereen kaupunkia syrjinnästä
Dosentti Johan Bäckman on tehnyt Pirkanmaan poliisille tutkintapyynnön Tampereen kaupungin toimista. Venäjän uudet arvot -konferenssin pitäminen pääkirjasto Metsossa kiellettiin. Suomi-Venäjä -seura peruutti myös konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
"Haaveena olisi jäädä Thaimaahan"
Thaimaan Hua Hin on Pattayan ohella suomalaiseläkeläisten suosikkipaikkoja Thaimaassa. Hua Hinin Suomi-seuran arvion mukaan yli puoli vuotta paikassa oleskelevia eläkeläisiä on 300-400. Määrä on kasvanut vuosi vuodelta.
Pietarsaaren lukiokiista lähtöruutuun
Vieläkään ei tiedetä, missä suomenkieliset lukiolaiset aloittavat koulunsa syksyllä. Poliitikkojen valta- ja kielitaistelun aiheuttama epävarmuus haittaa koulutyötä. Ratkaisua haetaan torstaina.
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
Poliisi epäilee rikosta Mätäjoen myrkkyvuodossa
Helsingin poliisi on aloittanut tutkinnan Helsingin Mätäjoessa maanantaina havaitusta liuotinvuodosta.
Ajankohtaisen kakkosen 3D-tulostettu ase lähtee Lontoon tiedemuseoon
Ajankohtaisen kakkosen testaaman 3D-pistoolin jäänteet lähtevät lontoolaisen tiedemuseon näyttelyyn. Eduskunnassa asetesti herätti ristiriitaisia tunteita.
Osuuskaupan edustajisto houkuttaa kuntapoliitikkoja
Kymmenet valtuutetut tavoittelevat paikkaa Kymen Seudun Osuuskaupan edustajistossa. Haminalaiset ehdokkaat uskovat, että ristiriitatilanteita tulee eteen aniharvoin.
Sota-ajan aineistojen kunnostaminen jatkuu Mikkelissä
Pääesikunta, Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto ja Kansallisarkisto ovat sopineet, että vuonna 2008 alkanutta projektia jatketaan vuoden 2015 loppuun asti.
Maavoimilla uusi tapa taistella
Puolustusvoimissa on toteutettu rauhanajan suurin maavoimia koskeva muutos, uudistettu taistelutapa.
