Paholainen ja joulupukki pukeutuvat punaiseen
Muinaisissa tarinoissa joulupukilla ja paholaisella oli paljon yhteistä. Molemmat hiippailivat talojen liepeillä, tulivat sisään savupiipusta sekä leppyivät viinillä ja hyvällä ruualla.
- Keskiajalla ajateltiin, että paholainen asuu Pohjolassa jumalten vuorella eli siis Lapin Korvatunturilla. Paholainen pukeutui punaiseen ja kuvattiin usein punaisissa vaatteissa. Koska tuli oli helvetin elementti, ajateltiin, että paholainen tulee koteihin savupiipun kautta. Paholaisella oli myös mukanaan iso säkki, jossa hän vei syntiset mukanaan. Mutta jos talo jätti paholaiselle viiniä ja ruokaa pöydälle, toivottiin, että paholainen mieltyisi taloon eikä veisi ketään mukanaan, teologian tohtori Kari Kuula kertoo joulupukin ja paholaisen yhtäläisyyksistä Aamu-tv:n haastattelussa.
Kuula on julkaissut tietokirjan paholaisesta.
Paholaisen ja joulupukin yhteys saattaa liittyä myös läheisiin kutsumanimiin. Joulupukin tarina lähti liikkeelle Pyhästä Nikolauksesta. Muinoin paholaista kutsuttiin nimellä Pyhä Nik. Molemmat olivat myös hiipparoivia hahmoja, joiden uskottiin liikkuvan kotien lähistöllä.
Paholaisen perheessä riidellään
Keskiajalla ihmiset kertoivat paljon tarinoita paholaisesta. Esimerkiksi paholaisen perhe oli riitaisaa väkeä.
- Keskiajalla ajateltiin, että paholaisen vaimo on nalkuttava muija, jota moittii laiskurimiestään ja houkuttelee tätä pahantekoon, Kuula selittää.
Perheväkivaltaa esiintyi molemmin puolin. Uskottiin, että ukkonen johtui paholaisen perheen riitelystä.
Paholaisella oli kertomuksissa myös vaihteleva määrä lapsia. Hänellä oli toisinaan seitsemän tytärtä, jotka oli nimetty kuolemansyntien mukaan. Toisinaan hänellä oli kaksi lasta: synti ja kuolema.
Tärkein Luciferin lapsista oli kuitenkin poika Antikristus, jonka on määrä tulla maan päälle taistelemaan Kristusta vastaan aikojen lopussa. Kristillisessä perinteessä uskotaan Kristuksen voittoon lopullisessa kaksintaistelussa, Kuula muistuttaa.
Huumorilla paholaisen kimppuun
Paholaisen karkottamiseen Kuulalla on yksinkertaiset neuvot. Ihmisen pitää ajatella kaikkea hyvää, jota hänellä elämässään on, ja kiittää niistä asioista.
Myös rakkaus ja hyvät ja läheiset ihmiset ympärillä karkottavat paholaisen. Luterilaisessa perinteessä myös uskottiin, että huumori on tehokas paholaisen karkottaja.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Katainen: Eutanasiasta käytävä vakava keskustelu
Pääministeri ei ota kantaan eutanasian puolesta tai vastaan. Hän ei pidä eutanasiaa puoluepoliittisena kysymyksenä eikä suostu tekemään asiasta esimerkiksi kokoomukselle puoluekannanottoa.
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.