Lahti |

Päijät-Hämeen koulutuskonsernin johto sai synninpäästön Strada-kohun jälkeen

Päijät-Hämeen koulutuskonsernin hallitus rauhoittelee konsernin johdon ympärille syntynyttä kohua. Konsernin hallitus toteaa, että johtajisto nauttii hallituksen täyttä luottamusta.

Mielenilmausjuliste Lahden torilla.
Päijät-Hämeen Koulutuskonsernin toimitusjohtaja Arvo Ilmavirta joutui mielenilmauksen kohteeksi taidekoulutuksen alasajossa. Kuva: YLE / Vihtori Koskinen

Ylen kulttuuriohjelma Strada nosti valtakunnallisesti esille Päijät-Hämeen koulutuskonsernin ilmapiiriongelmat ja budjettivenymät. Konsernin hallitus käsitteli maanantaina aamupäivällä julkisuudessa esillä olleita väitteitä, joissa kyseenalaistettiin konsernin hallintoa ja johtamistapaa.

Hallitus muistutttaa myös, että konsernin toiminnan tulokset ovat valtakunnallisesti vertailtuna parhaimmistoa. Lisäksi ulkopuolisen tutkimuslaitoksen työolobarometrin mukaan henkilöstöjohtaminen on erittäin hyvällä tasolla.

Konsernin johtoa on moitittu muun muassa löysästä rahankäytöstä ja epäselvyyksistä nimityksissä sekä virkamatkoissa. Viime viikolla konsernin johto joutui koville Lahden kaupunginvaluuston infotilaisuudessa taideopetuksen lopetussuunnitelmien takia.

Äskettäin konserni sopi toimihenkilöään koskeneen käräjäoikeuteen edenneen irtisanomisriidan. Irtisanotulle konserni maksaa vuoden palkan.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä