Päijät-Hämeessä pienin läskivuori
Päijät-Häme menestyy lihavuusvertailussa. Maakunnan väestöstä vain noin joka seitsemäs on selvästi ylipainoinen.
Päijät-Hämeessä on kaikkein vähiten liikalihavia Suomessa.
THL:n vertailun mukaan maakunnan asukkaista noin 13,6 prosenttia lasketaan liikalihaviksi. Vastaavista eniten ylipainoisia on Kainuussa, jossa tuntuvasti ylipainoisia on lähes neljännes väestöstä.
Tilastoon on laskettu liikalihavien miesten ja naisten keskiarvo. Päijät-Hämeessä molempia on yhtä paljon, mutta paikoin erot ovat tuntuvia. Esimerkiksi Etelä-Savossa lihavia miehiä on 13,9 prosenttia ja naisia 18,1 prosenttia.
Tiedot perustuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemään Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen (AVTK) postikyselytutkimukseen vuosilta 1998 - 2007.
Liikalihavaksi lasketaan henkilö, jonka painoindeksi on yli 30.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Eteiseen jätettyä ilmakuvataulua ei tarvinnut maksaa
Ilmakuvia kauppaava yrittäjä haki oikeusteitse korvausta verannalle jättämästään kuvataulusta. Yrittäjä oli jättänyt kuvan oheen lapun, jossa luki "soita ja varmista".
Puukotus junassa lähellä Lahden asemaa
Päijät-Hämeen poliisi sai noin klo 14.50 ilmoituksen puukotuksesta Inter-City -juna 68:ssa ennen Lahden asemaa.
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tiloilla ajolähtö
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tilat menevät uusjakoon. Taustalla on talouden tiukentuminen ja opetusministeriön koulutuspaikkojen leikkaukset.
Yli-Marolan eläimet valmiina rapsuteltaviksi – katso video!
Yli-Marolan kotieläinpihalla Lahdessa luotetaan tänä kesänä vanhojen suosikkien vetovoimaan. Uusina tulokkaina pihalla nähdään kaksi shetlanninponia.
Sotatantereelle lapioin ja myrkyin jättiputkea vastaan
Jopa viisimetriseksi kasvava jättiputki polttaa ihon palovammoille. Jättiputkea hävittävät viranomaiset tarvitsevat asukkaiden apua, jotta jättimäisestä kasvista päästään todenteolla eroon.
Janne Ahonen jo nyt huippukunnossa – yllättyi itsekin
Pari vuotta betonitorneista poissa ollut mäkihyppääjä ei tyydy vähempään kuin paikkaan huipulla. Kesän kisakauteen hän lähtee hurjalla innolla.
Toriparkkityömaa myllertää Lahden keskustaa – raunioille rakentuu uusi kaupunki
Valtaosa torialueen jyhkeistä puista on sahattu kumoon, torikiveys kaivettu sivuun ja arkeologit lapioivat hiekasta historiaa esiin. Toriparkkia valmistelevat pilaantuneiden maiden puhdistus ja arkeologiset kaivaukset muuttivat kauppatorin ilmeen päivissä.
Launeen koulun siirto väistötiloihin voitto vanhemmille
Koululaisten vanhemmat toivovat silti, että jo aiemmin miljoonilla euroilla huonoin tuloksin korjatun koulun remontoinnista luovutaan ja rakennetaan uusi koulu.
Poliisivankilan sellissä roihusi – yksi sairaalaan
Vanki kasasi sellinsä oven eteen patjan sekä peittoja ja sytytti ne tuleen.
Popcornit tekevät leivonnalle avokadopastat
Kesäjuhlien herkkupöytään leivotaan tänä suvena suolaisenmakea herkku popcorneista ja karkeista. Värikäs ihanuus maistuu sekä lapsille että aikuisille.
