Paikallisradioiden uudistus ei kunnioita kuuntelijaa
Paikallisuus hupenee yksityisistä paikallisradioista. Juhannuksena historiaan jäivät muun muassa sellaiset kanavat kuin Radio 957 Tampereella ja Radio Sata Turussa. Paikallisradion uranuurtaja pitää ohjelman yhdenmukaistumista kuuntelijoiden aliarvioimisena.
Tamperelainen Ari Rannisto kunnostaa tyttärensä kalaravintolaa Laukontorin rannassa. Rannisto oli perustamassa tamperelaista paikallisradiota Radio 957:aa vajaat 30 vuotta sitten.
Miehen mukaan kanavan muuttuminen Radio Cityksi vain sinetöi aiemmin tapahtuneen muutoksen.
- Jos ohjelman sisältö on se, että soitetaan musiikkia ja kerrotaan väliin paljonko kello on ja Helsingissä sattuu olemaan sama kellonaika kuin Tampereella, niin on aivan sama mistä ohjelma tehdään.
NMT:llä saunan lauteille
Suomalainen paikallisradiotoiminta käynnistyi vuonna 1985. Ensimmäisenä aloitti Lakeuden radio Nivalassa. Kohta perässä seurasivat monet muut, kuten helsinkiläinen Radio City ja tamperelainen Radio 957.
Ari Ranniston mukaan alkuaikojen ohjelmanteko oli uuden kokeilemista.
- Me lähdimme enemmänkin leikkimään sillä välineellä. Samaan aikaan tekniikka mahdollisti sen, että pääsimme isojen NMT-puhelimien avulla aivan reaaliaikaisesti ihmisten kotiin, saunaan tai ihan mihin tahansa. Luulen, että se oli sellainen leikki, joka oli hauskaa sen muutaman vuoden kun sitä kesti.
Enää kymmenkunta yksityistä
90-luvun puolivälistä lähtien paikallisradioiden omistus on keskittynyt. Radio Cityn omistaa nykyään SBS Finland.
Helsingin ja Tampereen lisäksi City laajeni nyt Jyväskylään, Turkuun ja Ouluun.
Sama yritys omistaa myös esimerkiksi radiokanava Iskelmän, joka kuuluu ympäri Suomea lähes 20 paikallisradioluvan turvin.
Pelkästään paikallisesti lähetettäviä yksityisiä radiokanavia Suomessa on enää runsaat kymmenen.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Sylvi Kekkosen Elite oli aikansa huippupeli
Sylvi Kekkonen oli harvinainen nainen aikanaan, sillä monellakaan naisella ei ajokorttia ollut. Sylvi Kekkosen lahjaksi saama Moskvitsh Elite nyt näytteillä Mobiliassa Kangasalla.
Kalastusreissun surullinen loppu - poika hukkui, isä kateissa
Ylöjärveläiset isä ja poika olivat lähteneet kalastamaan Näsijärvelle perjantaina. Poika löydettiin hukkuneena, isää etsitään yhä.
Motoristi kuoli Tampereella
Moottoripyörällä liikenteessä ollut keski-ikäinen tamperelainen mies kuoli lauantaina onnettomuuspaikalle. Poliisi pyytää onnettomuuden nähneitä ottamaan yhteyttä.
Metsäperkele-näytelmää seuraa Mäntän Paperiperkele
Särmikäs metsäpatruuna G.A. Serlachius herää henkiin Mäntän Serlachius-museon teatterinomaisessa näyttelyssä. Pääosassa on mies, joka muutti korpeen valloittaakseen maailman.
Paperirullat paloivat Tampereella tuhoutuneen varastorakennuksen tontilla
Tulipalo ei pelastuslaitoksen mukaan liity vappuaattona tapahtuneeseen suurpaloon, joka tuhosi samalla tontilla sijainneen varastorakennuksen.
Ketjukolari katkaisi liikenteen Kangasalla
Kolme autoa vaurioitui kolarissa, mutta henkilövahingoilta tiettävästi vältyttiin.
Lehdistön työriidan ratkaisu hyväksyttävissä juuri ja juuri
Aamulehden toimitusosaston puheenjohtaja Kari Asikainen pitää lehdistön työriidan ratkaisua siedettävänä.
Pilkingtonilla jälleen yt-neuvottelut
Tampereen ja Laitilan tehtailla on uhattuna yhteensä 40 työpaikkaa. Euroopan vaikea markkinatilanne taustalla.
Tuore ministeri Pia Viitanen on jo käärinyt hihansa
Demarien ministeriruletti pyöräytti tamperelaisen kansanedustajan Pia Viitasen perjantaina asunto- ja viestintäministeriksi. Uusi ministeri puhkuu toimintatarmoa.
Ilmalaiva tutkii ilmastonmuutosta Jämijärvellä - tutkijat tyytyväisiä tuloksiin
Suomessa tutkijat selvittävät, kuinka paljon luonto vaikuttaa pienhiukkaspitoisuuksiin. Suomen ilmakehästä haetaan vertailukohtaa Keski-Euroopan saastuneemmille ympäristöille.
