Oulu |

Päivähoitojonot hellittäneet hiukan

Oulussa jonottaa päiväkotipaikkaa noin 80 lasta tällä hetkellä. Vuodenvaiheessa muodostuvan uuden Oulun alueella lapsia on päivähoidossa noin 11 000.

Pikku-Iikan päiväkoti.
Päiväkodeissa märät kelit lisäävät sadevaatteiden huoltoa. Kuva: Susanna Siironen / Yle

Päivähoitotilanne on helpottunut Oulussa hieman. Uuden Oulun eli Haukiputaan, Kiimingin, Oulun, Oulunsalon ja Yli-iin alueella päivähoitopaikkaa jonottaa tällä hetkellä noin 80 lasta. Päiväkotipaikkoja on tullut lisää noin 150 viime syksyyn verrattuna.

Helpotusta jonoihin ovat tuoneet yksityiset päiväkodit sekä uudet kunnalliset päiväkodit, kuten täysin uusi päiväkoti Kaakkurin kaupunpunginosaan.

Varhaiskasvatusjohtaja Arto Lamberg kertoo , että kunnallisia päiväkoteja rakennetaan lisää, vaikka yksityiset lisäävät tarjontaa edelleen.

- Samanaikaisesti on rakennettu kunnallisia yksiköitä lisää. Kaakkurin alueella on kaksi yksikköä nyt valmistumassa tai aloittamassa toimintaansa tässä elo-syyskuussa aikana. Kaupungin pohjoispuolelta lokakuussa teknologiakylästä saadaan viiden ryhmän tilat lisäkäyttöön. Ihan hyvin tässä on päästy eteenpäin paikkojen järjestelyssä.

Oulun tavoite on lisätä yksityisten päiväkotien osuutta päivähoidossa. Suunnitelmien mukaan osuus olisi 30 prosenttia vuonna 2020.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä