Perämeri |

Päiväkodit varautuvat sikainfluenssaan

Merilappilaiset päiväkodit varautuvat sikainfluenssaan. Esimerkiksi Tornion perhekeskus on suljettu joulukuun toiseen viikkoon asti. Tornion päivähoidon päällikkö Riitta Keloneva kertoo, että keskuksen sulkemisella halutaan ennaltaehkäistä lasten sairastumista sikainfluenssaan.

Poika ja tyttö pesemässä käsiään
Osa merilappilaisten päiväkotien lapsista on sairastunut sikainfluenssaan. Kuva: Mika Kanerva

Kelonevan mukaan torniolaisten päiväkotien lapsista ja työntekijöistä tautiin on sairastunut muutama.

Myös kemiläisissä päiväkodeissa varaudutaan sairastapauksiin.

Kemin päivähoidon johtaja Benita Räsänen kertoo, että esimerkiksi sairastuneen henkilökunnan tilalle saadaan tarvittaessa sijaisia alueen oppilaitoksista. Räsäsen mukaan myös päiväkotiosastoja voidaan sulkea tarvittaessa.

Räsänen kuitenkin kertoo, että tähän mennessä sikainfluenssaan sairastuneita on ollut odotettua vähemmän. Kemiläisten päiväkotien lapsista ja työntekijöistä on sairastunut muutama henkilö.

Myös Tervolalaisessa Lapinniemen päiväkodissa on sairastunut muutama lapsi sikainfluenssaan. Tervolan päivähoidon vastuuhenkilön Raija Vartion mukaan päiväkodin toiminta jatkuu normaalisti. Vartion mukaan päiväkodin henkilökunta on pysynyt terveenä.

Lähteet:
YLE Perämeri

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Perämeri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä