Päivystystilat kävivät ahtaiksi Meri-Lapissa
Yltyvä sikainfluenssaepidemia on aiheuttanut tungoksen Länsi-Pohjan keskussairaalaan päivystyksessä. Kemin terveyskeskus avaakin maanantaiaamuna erillisen H1N1-vastaanoton. Sunnuntai-iltana sairaalahoidossa oli 15 lasta ja parikymmentä aikuista.
Länsi-Pohjan keskussairaalan päivystyksessä viime päivät ovat olleet yhtä ruuhkahuippua, kertoo johtajaylilääkäri Juha Kursu. H1N1-vastaanotto muuttaa keskussairaalassa äitiys- ja lastenklinikan tiloihin, jossa on erillinen sisäänkäynti. Lisäksi Kemi avaa päiväsaikaan toimivan sikainfluenssavastaanoton Huvikumpuun, joka sijaitsee Sauvosaaren terveyskeskuksen lähellä.
Lauantaina sairaalahoidossa oli sikainfluenssan vuoksi parikymmentä aikuista ja 11 lasta. Viikonlopun aikana kaksi potilasta oli tehohoidossa, ja toinen heistä hengityskoneessa.
- Epidemia voi kiihtyä vielä seuraavien parin viikon aikana. Sen jälkeen tilanteen pitäisi alkaa rauhoittua, arvioi johtajaylilääkäri Kursu.
Resurssien vapauttamiseksi alkavalla viikolla joudutaan rajoittamaan muun muassa naistentautien poliklinikan sekä päiväkirurgisen poliklinikan toimintaa. Myös lasten ei-kiireellisiä leikkauksia on lykätty. Tilannetta seurataan alkuviikosta, ja tarpeen vaatiessa muita ei-kiireellisiä kirurgisia toimenpiteitä ryhdytään siirtämään eteenpäin.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Kemi: Yhdyskuntajätevesien typenpoisto on tehotonta mutta kallista
Kemin mukaan Itämeren tila paranisi, jos jätevesien puhdistuksen tehostamisessa satsattaisiin maatalouden ja Suomen naapurivaltioiden päästöjen vähentämiseen.
Koululaiset vähentäneet mopojen virittelyä.
Poliisin mukaan nuoriso voidaan päästää kesälomille turvallisin mielin, jos mopot pysyvät jatkossakin yhtä hyvässä kunnossa kuin alkuviikon valvontaiskussa.
Outokummun Inoxum-kauppa komission syyniin
EU:n komission mukaan kahden suuren teräksentuottajan yrityskauppa voi aiheuttaa vakavia kilpailuongelmia. Komissio tutkii asiaa syksyyn saakka.
Talven kiusaamat puistot pukeutuvat pian kesään
Kova talvi runnoi kaupunkien nurmikoita ja rääkkäsi pensaita. Talvituhoista huolimatta puistot kaunistautuvat Meri-Lapissakin näinä päivinä.
Ammattiin valmistuneet Meri-Lapissa
Ammattitutkinnon suorittaneita oli Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa lähes 250. Ammattiopisto Lappiasta valmistuneiden nimet julkistetaan 1.6.
Vesilasku pienenee Maksniemessä
Simon Maksniemen vesiosuuskunnan alueella maksetaan jatkossa vedestä vain viidesosa esimerkiksi Kemiin verrattuna.
Tuuppa kattoon taidetta
Tuuppa kattoon -taidetapahtuma järjestetään jälleen viikonloppuna Kemissä. Kemin Kuvataitelijat ry:n järjestämä tapahtuma esittelee Merilapin alueen kuvataiteilijoita ja heidän taidettaan.
Väitös: Henkilöstön ääni ei kuulu kuntaliitoksissa
Lapin yliopistossa tarkastettavan väitöksen mukaan kuntatyöntekijät kaipaavat ihmisläheistä johtamista ylhäältä alaspäin suuntautuvan johtamisajattelun sijaan.
Lyhyessä kesässä on kiire kukkia
Kasvien kukkimisessa on oma järjestys, jonka määrittelee esimerkiksi valon, veden tai lämmön määrä. Kylmistä öistä kasvit selviävät pakkasnesteellä tai karvapeitteellä.
Keminmaalaisten yritysten löytymistä helpotetaan
Torniontienvarren liittymiin on suuniteltu valkopohjaiset kadunnimiviitat, joiden avulla yritykset on helppo paikantaa

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.