Pakkaaminen toi Jometille Innosuomi-palkinnon
Jomet Oy Jokioisilta on saanut presidentin valtakunnallisen Innosuomi-palkinnon pakkausosaamisestaan. Palkinto tuli käyttäjäystävällisestä toimistopapereiden pakkauskonseptista ja pakkauskoneiden valmistamisesta.
Jometin koneella pakatun toimistopaperin voi helposti avata kääreestään ilman, että kääreiden riekaleita ajelehtii toimistopöydillä ja paperiarkit leviävät. Käyttäjäystävällisyyttä lisää sekin, ettei suuren pakkauksen avaamisessa tarvita työkaluja vaan päällyspaperin saa auki ilman saksia tai meisseleitä.
- Pakkauksessa on huomioitu käyttäjäystävällisyys. Käyttäjällä ei tarvitse olla työvälineitä vaan pakkaukset voidaan avata paljain käsin. Huomiota on kiinnitetty myös kantoergonomiaan, sillä meidän keksinnössämme käytetään leveää muovipantaa, jolloin raskas paketti on helppo kantaa, eikä haavoja tulee käsiin, selventää toimitusjohtaja Jouni Suokas.
Jomet Oy:n pakkausratkaisu on myös ympäristöystävällinen. Ratkaisussa säästetään perinteiseen laatikkopakkaukseen verrattuna yli puolet pakkausmateriaalikustannuksista. Jätettä syntyy alle kymmenesosa entiseen verrattuna.
- Toimistopaperin kohdalla ei pakkausasiassa ole tapahtunut merkittävää muutosta 50 vuoteen, vaan paperit useimmiten pakataan samalla tavalla kuin ne pakattiin silloin kun A4 keksittiin. Meidän innovaatiomme pyrkii muuttamaan 50 vuoden perinnettä. Uudella ratkaisulla on monta etua: tuote säilyy paremmin ja käyttö on helpompaa. Tärkeätä on myös se, että ympäristörasitus on vanhaan malliin verrattuna huomattavasti pienempi, muistuttaa Jouni Suokas.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Jälleen nainen ajoi lapsen päälle Janakkalan Tervakoskella
Tuntematon naiskuljettaja on jälleen kolhaissut lasta Janakkalan Tervakoskella. Tekotapa ja paikka ovat samoja kuin aiemminkin. Poliisi kaipaa apua yleisöltä.
Varastetut akut ja dieselit päätyivät Latviaan - liigan toiminta jatkuu yhä
Poliisi on saanut selvitettyä latvialaisliigan ison polttoaine- ja akkuvarkauksien sarjan. Varkaat ovat vangittuina, mutta ammattimaiset dieselvarkaudet jatkuvat yhä.
"Täällä meitä vievät olot ja harhaluulot"
Kanta-hämäläinen kirjailija Sanna Eeva kurkistaa mielenkellareihin tuoreessa romaanissaan Olot. Kirjan keskiössä ovat äidit ja tyttäret.
Kaatunut junanvaunu on siirretty - radan korjaustyöt jatkuvat
Tavarajunan kaatunut vaunu on saatu siirrettyä sivuun. Radan korjaus jatkuu kuitenkin edelleen. Helsingistä pohjoiseen menevät junat joutuvat yhä kiertämään Riihimäen tavaraliikenneratapihan kautta.
Forssan koulut yhdistetään
Pohjois-Forssassa äkillinen suunnitelmien aikaistaminen on aiheuttanut suurta huolta: joukko matkulaisia vanhempia on jo kieltäytynyt laittamasta lapsiaan Kojolle.
Päivän kysymys: Eutanasia - oletko puolesta vai vastaan?
Kalmun lunastuslupa jäi pöydälle
Riihimäen kaupunki ei vielä hae lunastuslupaa Ympäristöministeriöltä Kalmun alueelle aiemmasta uutisoinnista poiketen. Virhe uutisoinnissa johtui Riihimen kaupungin virheellisestä tiedottamisesta.
Tavaravaunu poikittain raiteilla Riihimäellä - eteläinen junaliikenne sekaisin
Pitkän tavarajunan vaunu kaatui aamuyöllä raiteille Riihimäen Patastenmäen sillan pohjoispuolella. Kaatunut vaunu sijaitsi junan keskellä ja peittää alleen viisi raideparia. Toistaiseksi onnettomuuden syytä ei tiedetä.
Kaatunut vaunu on hankalassa paikassa
Raivaustyöt Riihimäen ratapihalla jatkuvat, onnettomuustutkija on jo lähtenyt paikalta. Onnettomuus ei ole aiheuttanut ympäristöongelmia.
Tavarajunan vaunu kaatui Riihimäellä - liikennehäiriöt alkavat jo helpottaa
Raiteita on saatu lisää käyttöön aseman kohdalla, joten kaukojunat voivat jälleen pysähtyä Riihimäellä. Liikenteessä on kuitenkin viivästyksiä ja vuoroja on peruttu.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.