Helsinki |

Pakkokasvisruuat testattiin koululaisten makuraadeissa

Pakollinen kasvisruokapäivä alkaa Helsingin kouluissa ensi viikolla. Kaupungin valmistautuminen asiaan on ollut perusteellistakin perusteellisempaa - ruokia on testattu makuraadeissa ja Helsingin yliopisto tekee seurantatutkimuksen kasvisruuan menekistä.

Ensi viikko näyttää, kuinka hyvin uppoaa helsinkiläiskoululaiseen kasvisruoka, kun tarjolla ei ole liharuokaa. Kerran viikossa tarjolla on pelkästään kaksi kasvisruokavaihtoehtoa.

Tiistaina kasvisruokapäivän aloittavissa kouluissa ruokalistalla on täysjyväpastaa soijabolognese- tai kikhernekastikkeella, keskiviikkona osassa kouluista lautaselle voi lapioida chili sin carnea tai soijasuikale-vesikastanjakastiketta täysjyväriisin tai täysjyväpastan kera.

– Ruokien suunnittelu aloitettiin heti kasviruokapäivästä päättäneen kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen viime helmikuussa. Ateriat on kehitelty hyvin pitkälle, esimerkiksi valkuaisaineiden saanti on varmistettu, kertoo opetusviraston ruokapalvelupäällikkö Airi Rintamäki.



Ruuat valikoituivat listalle raatien seulan läpi

Rintamäki kertoo, että kasviruokapäivään kehiteltyjä uusia ruokia on testattu 200 oppilaan raadeissa. Suosikeiksi nousivat kasvisnuudelivuoka ja kasvislasagne. Myös kasvispyörykät ja -ohukaiset olivat suosittuja.

– Myös oppilaskunnilta on kyselty tästä kasviruokapäivästä. Vain puolet kannattaa sitä. Itse olen sitä mieltä, että pakottaminen ei ole koskaan hyvä asia. Kasviruoka olisi saanut pysyä vaihtoehtoisena ruokana. Sen menekki on joka tapauksessa kasvanut koko ajan vuosien mittaan.

Kasvisruuan menekkiä seurataan yhteistyössä Helsingin Yliopiston taloustieteen laitoksen kanssa. Mikäli kasvisruuat eivät maistu, voidaan pakkopäätöstä Rintamäen mukaan pyörtää.

– Entisen vapaaehtoisen mallin voi palauttaa. Seurantavaatimushan kirjattiin myös valtuuston päätökseen Ulla-Maija Urhon (kok.) vaatimuksesta.

Valtuutetuillekin vegeateria

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti kasvisruokapäivästä viime helmikuussa. Kokouksessa käytetyt puheenvuorot olivat värikkäitä - osa valtuutetuista muun muassa väitti kasvisruoka-aloitteen olevan stalinistinen.

Nyt valtuutetut saavat itse maistaa koulujen kasvisruokia.

– Meidän on tarkoitus esitellä näitä uusia kasvisruokia kaupunginvaltuuston kyselytunnin yhteydessä parin viikon päästä. Hekin, jotka kasviruokapäivää pelkäsivät ja vastustivat, voivat kokeilla näitä herkkuja. Korostan, että ruokalistalle on nimenomaan valittu koululaisten omia herkkuja.

Valtuutettujen on siis turha pelätä saavansa lautaselleen ainakaan Ilkka Taipaleen (sd.) kauhistelemaa ruusukaalia. Helmikuisessa kokouksessa Taipale kertoi, kuinka hänen isänsä oli uhannut lyödä häntä, mikäli hän ei syö ruusukaalia.

Lähteet:
YLE Helsinki

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä