Palamaan syttynyt auto sulki Kehä III:n
Kirkkonummella Kantatie 51:n ja Kehä III:n on sattunut kolmen auton ketjukolari. Kukaan ei loukkaantunut kolarissa, mutta yksi autoista syttyi palamaan.
Liikenne Kehä III onnettomuuspaikan kohdalla oli hetken aikaa poikki tulipalon takia. Tulipalo on nyt saatu sammutettua ja poliisi ohjaa liikennettä.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Mätäjoen kalakanta saataneen elvytettyä - vuotoa tutkitaan ympäristörikoksena
Virtavesien hoitoyhdistyksen arvion mukaan Helsingin Mätäjoen taimenkanta saadaan ennalleen jo tänä vuonna. Joen koko kalakannan elpymiseen menee pari vuotta. Helsingin poliisi tutkii vuototapausta ympäristörikoksena.
Kaatopaikkakiista yltyy Porvoossa
Koska neuvottelut Mätäjärven entisen kaatopaikan kunnostamisen kustannusjaosta eivät ole johtaneet mihinkään, on nykyinen maanomistaja Porvoon seurakuntayhtymä toivonut ELY-keskuksen määräävän Porvoon kaupungin kunnostuksen maksajaksi. 60-luvulla suljettu kaatopaikka kaipaa pikaista kunnostusta, sillä se uhkaa alueen pohjavesiä.
HIFK hankki kokeneen kanadalaissentterin
Lukostakin tuttu Kurtis McLean, 32, siirtyy helsinkiläisseuraan.
Mätäjoen myrkkyvuotoa tutkitaan ympäristörikoksena
Poliisi jatkaa kuulusteluja Helsingin Mätäjoen myrkkyvuotoon liittyen koko loppuviikon. Tällä hetkellä tapaus vaikuttaa poliisin mukaan ympäristörikokselta. Tarkkaa rikosnimikettä ei kuitenkaan ole vielä tiedossa.
Metropolia Ammattikorkeakoulu aloittaa yt-neuvottelut
Pääkaupunkiseudulla toimiva Metropolia Ammattikorkeakoulu aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Yhteensä sataa työntekijää uhkaa osa-aikaistaminen, lomauttaminen tai irtisanominen.
Poliisia paenneet miehet putosivat parvekkeelta Helsingissä – toinen kuoli
Etsintäkuulutetut miehet yrittivät välttää kiinnioton pakenemalla poliisia parvekkeelta toiselle Helsingin Töölössä. Pako päättyi putoamiseen viidennestä kerroksesta. Toinen miehistä kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti.
Mätäjokea pelastetaan Päijänteen vedellä
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on käynnistänyt aamulla järviveden juoksutuksen Mätäjokeen Päijännetunnelista.
Kesäkohteet käyvät perheen kukkarolle
Pääkaupunkiseudulla riittää lomalaiselle nähtävää. Aivan halvaksi perheen kierrättäminen suosikkikohteissa ei kuitenkaan tule. Keräsimme esimerkkejä nelihenkisen perheen, kahden aikuisen ja kahden teinin, pääsylippuhinnoista. Maksutontakin tekemistä löytyy.
Loviisan kirkon pyllykuviot ovat nyt historiaa
Kirkon penkkien jälleenmaalausurakka on saatu valmiiksi eikä yhtään penkkiä ole jätetty maalaamatta.
Keskustele: Miten bussikuski saa pukeutua?
Suomessa keskustellaan vilkkaasti bussikuskin turbaanin käytöstä. Yhä useampi pääkaupunkiseudulla työskentelevä bussikuski on maahanmuuttaja. Päähine on etnisillä ryhmillä osa identiteettiä tai uskonnollista traditiota. Miten toivoisit bussikuskin pukeutuvan?
