Virallisesti ydinvoimasta luopuvassa, ydinvoimavastaisessa Ruotsissa reaktoreita on tällä hetkellä toiminnassa enemmänkin, eikä niiden alasajosta enää kukaan puhu mitään. Päinvastoin, reaktoreiden tehoja nostetaan ja koko aiheen ympärillä vallitsee korrekti hiljaisuus.

Ellei Suomen poliittinen johto saa Ruotsista jotain konsulttiapua, sen on pian pakko tehdä vaikeita konkreettisia päätöksiä epäsuosituista ydinvoimakysymyksistä.

Paljonko Suomi tarvitsee virtaa? Viidennestä ydinvoimalasta käyty vääntö päätyi ydinvoiman voittoon. Ydinvoimaoppositio on Suomessa käytännössä kaventunut vastustamaan sitä, etä ydinvoimaa rakennettaisiin Suomeen "liikaa", vientiin asti. Siitä, mikä on Suomessa "liikaa" vallitsee erimielisyys. Tällä hetkellä Suomi tuo sähköä Venäjältä ja Ruotsista. Ydinvoiman käyttö on ollut poliittisesti ongelmattomampaa, kun sitä on tahkonnut Suomen markkinoille vanheneva venäläinen ydinvoimala Pietarin vieressä. Tai ruotsalaiset reaktorit. Venäjän ja Ruotsin omat sähkötaseet alkavat kuitenkin näyttää siltä, että tuonnin varaan voidaan lähivuosikymmeninä laskea yhä vähemmän. Lisäksi Suomesta poistuu vanhaa sähköntuotantokapasitettia, mikä kasvattaa sähkövajetta entisestään. Tämänhetkisistä numeroista ei vallitse erimielisyyttä. Sähköä on helppo insinöörin mitata, sitä joko on tai ei ole tarpeeksi vastaamaan kulutusta. Nyt ei ole. Mutta tulevaisuuden kehityksestä on esitetty erilaisia laskelmia. Työ- ja elinkeinoministeriössä, joka ydinvoimahakemukset aikoinaan ottaa vastaan, on tehty rätinkejä sähkönkulutuksen kehityksestä Suomessa. Ministeriö arvioi sähkön kulutuksen kasvavan vähemmän kuin mitä Energiateollisuus itse on laskenut. Kulutuksen arvioidaan tai toivotaan jopa kääntyvän laskusuuntaan. Sähköä paljon kuluttavan perusteollisuuden edustajat ovat julkisestikin polttaneet päreensä valtion vähättelystä. Sen on katsottu tarkoittavan jopa "suomalaisen teollisuuden alasajoa". Saako ydinsähköä viedä? Ydinvoiman vastustajien ja vihreän politiikan tekijöiden mielestä kyse on Suomen tulevan sähkön tarpeen liioittelusta, jotta syntyisi poliittisesti suotuisat olosuhteet ydinvoiman rakentamiselle, myös vientitarpeisiin. Suomalainen ja pohjoismainen sähkömarkkina avattiin kilpailulle ensimmäisenä Euroopassa ja suomalainen energiateollisuus katsoo jo yhdistyville Euroopan markkinoille. Markkinoiden laajeneminen Keski-Eurooppaan on tietysti positiivinen asia sähköntuottajalle, joka on jo harjaantunut kilpailemaan ja jonka Pohjoismaissa saamat hinnat ovat edelleen alhaisempia kuin Keski-Euroopan hinnat. Suomalaisten kuluttajien - ja äänestäjien - näkökulma on kuitenkin toinen. Johtuipa viime vuosien sähkön hinnan nousu mistä tahansa, suomalaisten mielissä se yhdistyy samaan aikaan osuneeseen markkinoiden vapautumiseen. Energiateollisuuden omissa mielipidetutkimuksissa käy ilmi, että kuluttajien asenne markkinaratkaisuun muuttuu vuosi vuodelta kielteisemmäksi. Selvä enemmistö pitää sitä virheenä ja katsoo siitä olleen itselleen haittaa. Energiateollisuuden näkökulmasta tästä asiasta jankuttaminen on tietysti täysin älytöntä - joko toimitaan markkinaehtoisesti tai säädellysti, molempia ei voi saada. Markkinaehtoisuus arvioitiin poliittisia päätöksiä tehdessä pitkällä tähtäimellä paremmaksi vaihtoehdoksi. Lienee epätodennäköistä, jopa mahdotonta, että tehtyjä markkinoiden vapauttamisratkaisuja alettaisiin nyt perua. Mutta vaalikentillä tai tupailloissa markkinaideologiset perusteet ovat vähän hentoisia selityksiä kun ihmisten sähkölaskut nousevat. Poliittisia paineita ydinvoimapäätöksissä ja koko energiapolitiikassa siis riittää. Eurooppalaisille markkinoille tähyävän energiateollisuuden investointiratkaisut ovat luonnollisesti ylikansallisia. Suomen hallituksen poliittiset päättäjät taas saavat niskaansa niistä koituvan kansallisen poliittisen rasitteen. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen on jo ehtinyt toivoa, ettei ydinvoimahakemuksia sittenkään jätettäisi kaikkia kolmea, vaan hakijat yhdistelisivät hankkeitaan. Voimayhtiössä tämä herättää ärtymystä: ensin jopa ministeriön omat selvitysmiehet moittivat energiateollisuutta siitä, että sähkön hinta nousee kun teollisuus ei kilpaile ja investoi. Ja heti perään vaaditaan yhdistämään toimintoja, kilpailemaan ja investoimaan vähemmän. Energiateollisuus muistuttaa, että myös Ruotsissa pyritään purkamaan ydinvoiman yhteisomistusrakenteita. Hakemusten teko on alkanut. TVO jätti jo oman hakemuksensa työ- ja elinkeinoministeriöön. Fortum on tässä osakkaana. Ministeriö on ilmoittanut odottavansa kahta muuta hakemusta vuoden loppuun. Fortumin oman ydinvoimalan hakemusta odotetaan seuraavaksi, ympäristövaikutusten arviointi annettiin ministeriöön huhtikuun alussa. Suomalaissaksalainen yhteisyritys Fennovoima tulee perässä, se tekee parhaillaan ympäristövaikutusten arviointia ydinvoimalasta peräti neljällä paikkakunnalla. Ei ole vaikea ennustaa, että ennen kuin nuo hakemukset on eduskunnassa käsitelty, on syntynyt kova kahakka siitä paljonko on liikaa sähköä Suomessa. Ja siitäkin, voiko koko asiaa yhdistyvillä eurooppalaisilla sähkömarkkinoilla edes pelkän Suomen sähkönkulutuksen perusteella ratkoa. Kenen jätteitä säilöt? Suomessa laki kieltää ydinjätteen viennin ja tuonnin. Omat jätteet loppusijoitetaan itse. TVO:n ja Fortumin hankkeissa tämä puoli asiasta on hallussa, yhtiöiden omistama Posiva Oy on valmistautunut loppusijoittamaan useammankin uuden reaktorin tuottaman käytetyn polttoaineen. Fennovoiman tapauksessa asia on auki - minkäänlaisia sopimuksia ei ainakaan toistaiseksi ole siitä, että Posiva loppusijoittaisi myös muiden yhtiöiden käytetyn polttoaineen. Ja oman jälleensijoituksen suunnittelu ja toteutus ei ole helppoa tai halpaa. Mutta Suomeen Suomessa syntyvä ydinjäte jää, tuottipa sitä kuka tahansa. Ei nykyisilläkään ydinvoiman tuottajilla ollut valmiita loppusijoitusratkaisuja tuotantoa aloittaessaan. On helppoa ennustaa sekin, että Fennovoiman hakemuksesta syntyy jossain vaiheessa kova poru, kuinka saksalainen voimayhtiö änkeää Suomeen tuottamaan virtaa - ettei jopa vientiin sinne Saksaan - ja hautaututtaa jätteet Suomen maaperään. Ja tämä kritiikki puolestaan pöyristyttää suunniltaan Fennovoiman osakkaina olevat perinteiset suomalaiset teollisuusyhtiöt. Ne ovat ydinvoimalahankkeessa mukana, koska sähköenergia kallistuu jatkuvasti, ja ne yrittävät turvata toimintaedellytyksensä - täällä Suomessa. Kilpailevien voimalahakemusten runsaus kiristänee tätä keskustelua siinä missä uudelleen heräilevä ydinvoimaoppositiokin. Energiastrategia ristipaineissa Ydinvoimahakemukset osuvat keskelle muutenkin latautunutta energiapoliittista tilannetta. EU:n päästöjen vähentämiseen ja uusiutuvan energian lisäämiseen tähtäävät tavoitteet ovat kaventaneet pelikenttää huomattavasti. Energiateollisuus valittaa, että se on joutunut ruotsalaistyyppisen tilanteen panttivangiksi. Sähköä ei saa milllään tuottaa, sitä pitää vain tulla töpselistä. Vesivoimaa ei saa rakentaa, ydinvoimaa ei saa rakentaa, hiilivoimaa ei saa rakentaa. Vihreille kelpaisivat lähinnä tuuli ja muut uusiutuvat energiamuodot uusia vesialtaita lukuunottamatta sekä energiatehokkuuden nostaminen ja energian säästäminen. Vihreän politiikan tekijät puolestaan korostavat sitä, että halvan sähkön aika on joka tapauksessa ohi. Yhtä yksittäistä helppoa, halpaa ja kaikille kelpaavaa ratkaisua ei varmasti olekaan. Energiapolitiikassa joudutaan todennäköisesti yhä enemmän poimimaan jokainen marja maasta ja tyytymään kallistuviin hintoihin. Tässä yhtälössä näyttää todennäköiseltä, että vaikka elinkeinoministeriö uskoo ja / tai toivoo Suomen sähköntarpeen kasvavan Energiateollisuuden lukuja vähemmän, Suomeen todennäköisesti nousee lisää ydinvoimaa. Vääntö käydään siitä, kuinka paljon sitä saa rakentaa, kuka saa rakentaa ja kenelle sitä on sopivaa myydä. Kaikkien ristipaineiden keskelllä elinkeinoministeriö valmistelee eduskunnalle annettavaksi energiastrategiaa, jolla hahmotellaan Suomen tuleva energiapolitiikka EU:n vaatimuksien mukaisesti. Metsähakkeen ja tuulivoiman suunnitellut lisäykset kuuluvat olevan merkittäviä, mutta kuitenkin vähäisiä verrattuna siihen, miten paljon virtaa Suomesta poistuu tuonnin mahdollisesti hiipuessa ja tuontantolaitosten vanhetessa. Energiastrategian piti alunperin valmistua eduskunnalle esiteltäväksi kevään aikana, nyt puhutaan ensi syksystä. Kaiken lisäksi strategiaa valmistellaan hidastuvaan taloussuhdanteeseen, jolloin teollisuuden synkät äänenpainot ratkaisujen vaikutuksesta talouskasvuun ja työllisyyteen saavat luultavasti enemmän painoarvoa kuin noususuhdanteessa. Leena Liukkonen, YLE Uutiset