Talous |

Palkansaajat haluavat nostaa eläkkeiden yläikärajan 70 ikävuoteen

Palkansaajien keskusjärjestöt ehdottavat ylimmän eläkeiän nostamista kaksi vuotta 70 ikävuoteen. Ehdotus sisältyy palkansaajien toimenpidesuosituksiin, jotka ne ovat antaneet suomalaisten työssäolovuosia lisäävälle eläketyöryhmälle.

Toteutuessaan ehdotus tarkoittaisi sitä, että työntekijällä olisi subjektiivinen oikeus jatkaa työntekoa 70 ikävuoteen saakka nykyisen 68 ikävuoden sijaan.

Palkansaajat eivät sen sijaan hyväksy eläkkeiden alaikärajan nostamista nykyisestä 63 vuodesta, jota hallitus on ehdottanut. Ammattiliittojen edustajat eivät käytännössä tue muitakaan heikennyksiä tulevaisuuden eläkkeiden tasoihin tai ehtoihin.

Tilanne Jukka Rantalan eläkeneuvotteluryhmässä on tällä hetkellä täysin lukossa. Muut neuvotteluosapuolet pitävät palkansaajien ehdotuksia näpertelynä, joilla ei ratkaista julkisen talouden kestävyysvajetta.

Työnantajien ja valtion edustajat ovat tulkinneet palkansaajajärjestöjen kannanotot viestiksi siitä, että ammattiliitot kuittaavat olankohautuksella työmarkkinajärjestöjen ratkaistaviksi kuuluvat ongelmat.



Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Juuri nyt

Kotimaa

Hyvinkään ampumatapaus vaati toisen kuolonuhrin

Poliisi on saanut Hyvinkään ammuskelusta epäillyn kiinni.

Hyvinkään aamuöinen ampumatapaus on vaatinut toisen kuolonuhrin. Loukkaantuneita on seitsemän. Yksi kuolleista menehtyi heti paikalla, toinen puolestaan aamulla sairaalassa.Poliisi otti aamulla kiinni ampumisista epäillyn miehen. Epäilty on 18-vuotias hyvinkääläismies. Poliisi kuvaa hänen taustaansa "lähes puhtaaksi". Aselupia miehellä ei ole.

  • Ylimääräinen uutislähetys klo 15, TV1. Ylimääräinen ajankohtaisohjelma klo 14, Radio Suomi.

  • Olitko paikalla? Lähetä meille kuvauksesi tapahtumista osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi. Kuvan tai videon voit lähettää samaan osoitteeseen tai numeroon 16149.

  • Hyvinkään kaupunki on avannut sairaalan tiloihin kriisiapupisteen. Kriisiavun tavoittaa myös numeroista (019) 415550 ja (019) 415551

Tapahtumat hetki hetkeltä

  • 09.40

    Katso poliisin tiedotustilaisuus täältä.

  • 09.00

    Poliisi pitää Hyvinkään ampumavälikohtauksesta tiedotustilaisuuden

  • 08.41

    Poliisi peruu hätätiedotteen ja kertoo, että vaaraa alueen asukkaille ei enää ole

Lue lisää

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä