Palveluseteleillä haetaan monipuolisuutta sosiaali- ja terveyspalveluihin
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri aikoo laajentaa palvelusetelien käyttöä maakunnassa. Esimerkiksi vaikeavammaisille alettaisiin myöntää palveluseteleitä henkilökohtaisen avun hankkimista varten ensi vuoden alussa.
Sosiaali- ja terveyspiirin hallitus käsittelee esitystä vaikeavammaisten henkilökohtaisen avun palvelusetelistä perjantaina.
Vammaispalvelupäällikkö Riitta Hakoman mukaan ensi vuoden alusta käyttöön otettava seteli olisi alkuvaiheessa tarkoitettu lyhytaikaisia tai äkillisiä tarpeita varten esimerkiksi vakituisen avustajan sairastuessa.
Palveluseteli helpottaa Hakoman mukaan sijaisen hankkimista, kun vaikeavammainen henkilö voi setelin avulla tilata sijaisen suoraan palveluja tuottavalta yritykseltä. Nykyisin sijainen pitää hankkia joko sosiaali- ja terveyspiirin tai Kaakkois-Suomen henkilökohtaisen avun keskuksen kautta.
Palveluseteli tuo Hakoman mukaan vaikeavammaisille myös lisää valinnan vapautta, kun he itse voivat päättää, mistä palvelunsa tilaavat.
Sosiaali- ja terveyspiiri suunnittelee palveluseteleitä myös muun muassa lapsiperheiden tilapäiseen kotiapuun sekä suun terveydenhuoltoon. Uusia palveluita otetaan käyttöön sitä mukaan, kun tarvittavia ohjeistuksia ja valmisteluja saadaan valmiiksi.
Tällä hetkellä palveluseteli on käytössä omaishoidon lakisääteisten vapaapäivien järjestämisessä sekä tilapäisessä kuntouttavassa kotihoidossa esimerkiksi sairaalasta kotiutumisen jälkeen.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Ruokolahtelainen mies kateissa
46-vuotias mies poistui kotoaan tiistaina 15. toukokuuta kello 7-17 välisenä aikana. Mies saattaa liikkua mustalla Jeep Cherokee-merkkisellä autolla.
Salpalinjan korsut hyvässä kunnossa
Salpalinjan linnoitteiden mittava inventointi on valmistunut. Valtiovarainministeriö tilasi Museovirastolta kartoituksen puolustusketjun rakenteiden sijainnista ja yleiskunnosta. Salpalinjaa koskeva selvitystyö on yksi suurimpia arkeologisia inventointeja Suomessa.
Destialle murskauslupa Merenlahdella
Destia ei kuitenkaan saa aloittaa töitä, koska alue on luonnontilainen ja ympäristöluvasta saattaa tulla valituksia.
Etelä-Karjalan uudet ylioppilaat
Ylioppilastutkintolautakunta on ilmoittanut tänään kevään ylioppilaskokeiden tulokset lukioihin. Etelä-Karjalassa valkolakin painaa tänä keväänä päähänsä 550 uutta ylioppilasta.
Keskustele: Mitä vikaa kännissä?
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, flänät, naamat, perseet, seitinohut iltapäiväkänni, humala, hutikka jne.
Ratarahti sai toimiluvan rautatiekuljetuksiin
Imatralainen Ratarahti Oy on saanut toimiluvan rautateiden tavarakuljetuksiin. Ratarahti on ensimmäinen uusi yritys, joka tulee Suomen rautatiemarkkinoille kilpailun avauduttua vuonna 2007.
VR sai kilpailijan tavaraliikenteeseen
Ratarahti saa aloittaa syksyllä tavarakuljetukset. Tavaraliikenteeseen myös haluava Proxion ei ole vielä jättänyt toimilupahakemustaan.
Maakuntahallitus haluaisi karhunkaatolupia laajemmalle alueelle
Etelä-Karjalan maakuntahallitus haluaa vähentää karhujen määrää itärajalla. Maakuntahallitus tekee maa- ja metsätalousministeriölle aloitteen karhun hoitosuunnitelmassa esitetyn vakiintuneen kannan aluerajauksen muuttamiseksi.
Haapajärven tyhjennys alkaa
Lappeenrannan Vainikkalassa on aloitettu pahasti rehevöityneen Haapajärven tyhjennys. Ensin veden tulo järveen katkaistaan, sen jälkeen järvi pumpataan tyhjäksi. Järven tyhjennys on suurin tällä tavoin toteutettava projekti Suomessa.
Imatran biovoimalaitokselle etsitään uusi paikka
Imatran tekninen lautakunta kumosi eilisessä kokouksessaan asemakaavamuutoksen, joka olisi mahdollistanut Imatran Energian biovoimalaitoksen rakentamisen Korvenkannan kaupunginosaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.