Pandat valtasivat Lontoon keskustan
Lontoon ydinkeskustassa Trafalgarin aukiolla moni ohikulkija hieraisi silmiään keskiviikkoaamuna, kun yli sata pandaa aloitti päivänsä perinteisellä kiinalaisella voimistelulla, tai chilla.
Panda-asuihin pukeutuneet aktivistit aloittivat sulokkaalla tanssillaan ensimmäisen pandaviikon. Viikon aikana ihmisille pyritään kertomaan uhanalaisen lajin tilanteesta erilaisien tempauksien avulla.
Jättiläispanda on maailman uhanalaisimpia eläimiä. Luonnossa niitä elää arviolta enää alle 1 600 yksilöä. Vankeudessa niitä on noin 400, ja viime vuosina pandat on saatu lisääntymään vankeudessa sen verran hyvin, että niitä on alettu palauttaa takaisin luontoon.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Nigeria tarjoaa armahdusta antautuville islamisteille
Armeija on iskenyt viime päivinä islamistiryhmä Boko Haramia vastaan Nigerian koillisosassa. Maan presidentti on tarjonnut islamisteille armahdusta, jos he antautuvat viranomaisille.
Merihätään joutuneet suomalaiset pääsivät jatkamaan matkaansa
Länsi-Suomen merivartiostosta kerrotaan, että avustava alus luovutti purjeveneeseen polttoainetta ja vettä puolilta öin Suomen aikaa. Purjeveneen päällikön mukaan alus jatkaa matkaansa kohti Bermudaa.
Mehiläiset etsimään maamiinoja
Miinojenraivaajat ovat samassa lentäviä apureita, jos kroatialaisen professorin tutkimus tuottaa tulosta.
Lehti: Syyrian öljylähteet islamistien hallussa
Jos EU vapauttaa Syyrian kauppasaartoa, seurauksena voi olla, että länsi tukee maltillisten voimien sijaan ääri-islamilaisen järjestön toimintaa, kertoo The Guardian.
Algerian presidentti koomassa? - lehtiä sensuroidaan
Algerian presidentti saattaa olla Ranskassa tai Sveitsissä tai tulossa kotiin tiedottomassa tilassa, kukaan ei tiedä. Viranomaiset sensuroivat lehdet, joissa asiaa pohditaan.
Kaksi suomalaista merihädässä Atlantilla
Rajavartiolaitoksen mukaan kaksi Kuubasta Bermudaan matkalla ollutta suomalaismiestä on joutunut merihätään. Yhdysvaltain viranomaiset ovat saaneet yhteyden Atlantilla ajelehtiviin.
Kurier: Ei sittenkään mitään lunnaita siepatuista
Itävaltalaislehden mukaan Jemenin armeija pakotti sieppaajat vieraalle heimoalueelle, eikä heille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vapauttaa ulkomaalaiset oman henkensä uhalla. Suomen ulkoministeriö ei edelleenkään kommentoi vapautusoperaation yksityiskohtia.
Hizbollah hyökkää armeijan rinnalla Syyriassa
Syyrian hallituksen joukot ovat saaneet uutta puhtia maan sisällissodassa Libanonin Hizbollah-taistelijoilta.
Eurokriisi - syy surkeaan viisumenestykseen?
Saksa sai vain 18 pistettä, Suomi 13. Saksassa yllättävän huono sijoitus on pantu suoraan liittokansleri Angela Merkelin syyksi.
Ruotsin hovi osallistui prinsessa Madeleinen ja Chris O'Neillin kuulutuksiin - video
Prinsessa Madeleinen häävalmistelut jatkuivat kuulutusjuhlalla.
