Kotimaa

Panokset nousevat kasinopotissa – RAY:llä useita pelipaikkatarjokkaita

Kolmisenkymmentä kaupunkia on jo ilmoittanut kiinnostuksensa olla mukana Raha-automaattiyhdistyksen kasinohankkeissa. Myös Hämeenlinnan kaupunki tavoittelee vahvasti ja tosissaan Suomeen perustettavaa uutta kasinoa. Kaupunki korostaa monenlaista vetovoimaansa ja hyvää liikenteellistä tavoitettavuutta maan kasvukäytävällä.

Nainen pelaa rahapeliä.
RAY:n kasino on magneetti ja elämystalouden vetonaula sille paikkakunnalle, jolle se sijoittuu. Kuva: Tommi Parkkinen/Yle

Kolmisenkymmentä kaupunkia on ilmoittanut kiinnostuksensa ottaa vastaan ja olla mukana RAY:n uusissa kasinohankkeissa. Alun perin kasinoa ajateltiin itäiseen Suomeen muun muassa silloisen vahvan venäläismatkailun vetonaulaksi. Venäläisten matkailun hiivuttua viime vuosina kasinolle on alettu hakea sijoituspaikkaa vetovoimaisista suurehkoista kaupungeista pitkin maata.

Kasinon havittelijoihin on liittynyt Etelä-Hämeestä Lahden kaupunki Ville Haapasalon vetoavulla. Myös Hämeenlinna on kantamassa omat panoksensa RAY:n pelipöytiin. Hämeenlinnan elinkeinojohto laskeskelee ja viilailee vielä tarjoustaan Raha-automaattiyhdistykselle.

Esimerkiksi syntymäpäiviä tai polttareita viettävät porukat voisivat saada kasinosta uuden virikkeen Hämeenlinnassa

– Ari Räsänen

Hämeenlinnalaiset itse arvioivat, että kaupungilla on kasinokilvassa moniakin vahvuuksia. Tarjousta on kehitelty kesästä 2015 lähtien. Johtaja Ari Räsänen elinkeinoyhtiö Linnan Kehityksestä kertoo, että niin matkailu, hyvä liikenteellinen saavutettavuus kuin laajat ja tunnetut vapaa-ajan palvelutkin tukisivat kasinon toimintaa ja rahapeleistä kiinnostuneita.

– Hämeenlinnaan sopisi niin suurehko, 2 000 neliön kasino kuin myös RAY:n kehittelemä pienempi konsepti "Feel Vegas", kertoo Räsänen. Hämeenlinnassa ollaan kuitenkin tietoisia, että molempia ei RAY sijoita samaan kaupunkiin, mutta kumman hyvänsä tulo sopisi hämeenlinnalaisille.

Kasino tukisi ja tukeutuisi hotelleihin ja muihin matkailupalveluihin

Hämeenlinnan elinkeinojohto on miettinyt tammikuun alussa tarjoustaan Raha-automaattiyhdistykselle. Kaupunki ei voi lähteä suoraan tukemaan yksittäisiä hankkeita, mutta mahdollisuuksia on virittää ja sovittaa RAY:n tarpeisiin monia kasinoa tukevia fasiliteetteja.

Tumma hahmo pelaa rahapeliä.
Kuva: Tommi Parkkinen / Yle

– Meillä on linnaa, kulttuuria, vettä, risteilyjä sekä runsaasti suuria kesä- ja talvitapahtumia. Ne tarjoavat kasinolla kävijöille lisää hyvää viihdettä ja viihtyvyyttä, pohtii johtaja Ari Räsänen.  

Hämeenlinnan elinkeinojohto on neuvotellut kasinosta myös paikallisten hotellliyritysten kanssa. Nimiä kaupungin elinkeinotoimi ei kuitenkaan tuo vielä esille. Hämeenlinnassa voisi olla jo nyt olemassa olevaakin tilaa, joka voisi muuntua remontilla kasinon tarpeisiin. Myös kokonaan uusien tilojen toteuttaminen sopii hyvin Hämeenlinnan tarjouksiin.

Ryhmien kulttuuri- tai liikuntapäivä voisi huipentua iltaan kasinolla

Päivämatkailun kohteena vetovoimainen Hämeenlinna voisi kasinon myötä saada myös enemmän hieman pitempään viipyviä vierailijoita. Kasino voisi vetää johtaja Ari Räsäsen mukaan monenlaisia ryhmiä kaupunkiin.

– Esimerkiksi syntymäpäiviä tai polttareita viettävät porukat voisivat saada kasinosta Hämeenlinnassa uuden virikkeen. Vierailu voisi olla päivällä kulttuuriin tutustumista, ateriointia ravintoloissa, ja myöhemmin illalla vaikkapa pelien jännitykseen uppoutumista kasinolla, pohtii Räsänen.

Hankkeena RAY:n kasino on magneetti ja elämystalouden vetonaula sille paikkakunnalle, jolle se sijoittuu. Suuri, parintuhannen neliön kasino voisi työllistää 250 ihmistä, pienempi "Feel Vegas" -malli puolestaan muutamia kymmeniä. Suoran työllistämisen ohessa kasinon välilliset vaikutukset kaupunkielämälle, matkailulle ja hotellitoiminnalle olisivat moninkertaiset. 

Uuden suuren tai pienemmän kasinon perustaminen Suomeen on ollut vireillä jo muutaman vuoden. Raha-automaattiyhdistys on pyytänyt kunnilta esityksiä kasinosta tammikuun loppuun mennessä. 

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä