Kotimaa |

Pantasusi jäi auton alle Polvijärvellä

Pantasusi jäi auton alle viime yönä Polvijärvellä Pohjois-Karjalassa. Auton alle jäänyt susi oli Vieremän laumasta hiljattain liikkeelle lähtenyt nuori uros.

Suomi sai ensimmäisen auton alle jääneen pantasutensa viime yönä Polvijärvellä. Onnettomuudessa kuoli nuori uros, joka poliisin mukaan oli kuollut välittömästi törmäyksen jälkeen. Auto sai törmäyksessä lieviä vaurioita, kuljettaja selvisi vammoitta.

Reilun vuoden ikäinen uros oli Vieremän laumasta. Seurantatietojen mukaan se olisi lähtenyt liikkelle vasta kesä-heinäkuun vaihteessa.

- Kyseessä oli nuori yksilö, joka oli lähtenyt etsimään omaa aluettaan, kertoo Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen erikoistutkija Ilpo Kojola.

Luonnosta kuolleena löytyneet ja liikenteessä kuolleet sudet toimitetaan aina Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan kuolinsyyn selvittämistä varten. Polvijärven tapauksessa ei Kojolan mukaan ole kuolinsyystä epäselvyyttä.

Kojola kertoo, että susia jää auton alle 1 - 3 vuodessa, mutta pantasusia ei kertaakaan aiemmin.

- Ehkä parhaina vuosina on ollut muutama. Pantasusia ei ole jäänyt auton alle, mutta juna on surmannut kyllä yhden.

Suomessa on RKTL:n tuoreimman arvion mukaan 150 - 165 sutta. Vuosittain niitä metsästetään luvallisesti 20-30 yksilöä ja yksittäisiä susia poikkeusluvalla.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä