Paperikukka ilahduttaa ystävää
Läheistä voi muistaa japanilaiseen tapaan vaivihkaisesti jättämällä tämän pöydälle origamin. Ystävänpäivämuistaminen syntyy näppärästi vaikka aikakauslehdestä tai kopiopaperista.
Kellokukka eli kusudama syntyy viidestä eri terälehdestä, jotka tehdään origamitekniikalla. Saksia tarvitaan vain paperin leikkaamiseen neliöiksi. Sen jälkeen kukka syntyy taittelemalla ja liiman avulla.
- Kaikenlainen paperi käy, kopiopaperista aikakauslehtiin. Ei muuta kuin kivanvärisiä papereita valitsemaan, kannustaa taitokouluttaja Tuija Isopahkala.
Taittamista ja taas taittamista
Neliön sivun mitan voi valita halunsa mukaan. Paperi laitetaan ensin vinoneliöksi ja taitetaan sivu sivua vasten. Tässä vaiheessa voi tarkistaa, onko leikannut oikean muodon ja viimeistellä tarvittaessa.
Sitten tehdään tiukka taite ja otetaan molemmista terävistä alanurkista kiinni ja taitetaan ylös. Näin saadaan pieni neliö moninkertaista paperia.
- Sitten tulee tosi hauska taite, joka voi olla vaikea tulkita ohjeesta. Nostetaan vähän ylös äsken taitettuja lipareita ja laitetaan sormi kolmion sisälle. Se painetaan alas niin, että harjanne tulee keskelle.
Origamiohjeissa nuoli tarkoittaa juuri kolmion avaamista.
- Neliöstä jää yli pienempi kolmio, joka painetaan nurjalle puolelle, mikä sulkee työn. Työ käännetään nyt niin, että taitetut pikkukolmiot jäävät pöytää vasten. Otetaan vielä kerran työn lyhyemmistä reunoista kiinni ja taitetaan reunakolmiot puoleen entisestä koosta.
Varteen tai naruun
Työ taitetaan kahtia ja nähdään kukka heteineen. Ulkoreunoihin pannaan hieman liimaa molempiin puoliin ja painetaan reunat vastakkain. Näin m uodostuu tötterö.
Kun valmiina on viisi tötteröä, ne liitetään yhteen. Vierekkäisiin tötteröihin laitetaan taas liimaa ja puristetaan rauhassa, jotta liima tarttuu.
Kellokukkaan voi pujottaa langan ja ripustaa työn roikkumaan. Ennen viimeisen terälehden liimaamista voi myös liittää keskelle varren.
Japanissa on tapana jättää esimerkiksi työkaverin pöydälle pieni origami merkiksi hyvintehdystä työstä. Myös perheenjäseniä voi ilahduttaa vaivihkaisesti sujautetulla muistamisella.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa
Öljyä valui maahan maatilalta
Toholammin Sykäräisentiellä Purontakasessa sijaitsevalta maatilalta on päässyt valumaan maahan satoja litroja kevyttä polttoöljyä. Pilaantunut maa joudutaan vaihtamaan.
Ammattikoulutuspaikat vähenemässä?
Opetus- ja kulttuuriministeriö esittää rajuja leikkauksia toisen asteen ammattikoulutuspaikkoihin. Leikkaus rokottaisi ilmeisesti juuri Pohjanmaan maakuntia, joissa ikäluokat ovat pienenemässä.
Mustikkasadon kohtalon hetket käsillä
Pölyttäjien rooli on tällä hetkellä tärkeä, että mustikkasadosta tulee hyvä. Mustikan kukinta on aikaistunut vuosi vuodelta, ja siten se altistuu myös yhä helpommin hallalle.
Oppi menee hyvin perille pienessä ryhmässä
Kouluilla on otettu innolla vastaan opetusministeriön tuki opetusryhmien pienentämiseksi. Tukea on jaettu jo useana vuonna. Ensi lukuvuodeksi tukisumma on aiempaa suurempi. Kouluissa kokeillaan erityyppisiä ratkaisuja välttää mammuttiluokkia.
Wanhan ajan kokkolalaishokista oma kirja
Jussi Björk jääkiekkopioneerina Ranskassa. Eino Pollari MM-kisoissa Oslossa vuonna 1958. Bobbi Slotte maalivahtina taklaamassa HPK:n rangaistuslaukauksen laukojaa. Kokkolalaisen jääkiekon ensimmäiset vuodet ovat täynnä hienoja tarinoita.
Moni taloyhtiö on ilman pelastussuunnitelmaa
Monessa taloyhtiössä pelastussuunnitelma jää laatimatta. Uuden pelastuslain nojalla tehtävät, puuttuvat pelastussuunnitelmat on kuitenkin laadittava heinäkuun loppuun mennessä.
Nilkkapanta pitää rattijuopon kurissa
Vankilan sijasta panta jalkaan ja elintavat nuhteettomiksi. Elämä jatkuu lähes normaalina. Siinä uusi mahdollisuus esimerkiksi rattijuopumuksesta tai omaisuusrikoksesta tuomitulle. Uuden rangaistustavan pää on avattu muun muassa Keski-Pohjanmaalla.
Moni nuori työtön uupuu byrokratian rattaisiin
Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret miehet kokevat jäävänsä hataran avun varaan erilaisissa sosiaali- ja työvoimapalveluissa. Monimutkaiset ja byrokraattiset palvelut uhkaavat syrjäyttää joukon lopullisesti. Sähköisiä palveluita on tarjolla runsaasti, mutta henkilökohtaisia tapaamisia yhä harvemmin. Tällaisia tuloksia saatiin Kokkolassa ja Jyväskylässä nuorille työttömille tehdyssä tutkimuksessa.
Sisäliikuntapaikoista edelleen pulaa Kokkolassa
Kokkolan koulusalien ja liikuntahallien vakiovuorojen haku on käynnissä kesäkuun alkuun saakka. Osalle hakijoista ei kuitenkaan pystytä osoittamaan paikkaa liikuntaharrastukselle.
Ilmaista apua energia-aprikointiin
Puu,öljy, sähkö, kalliolämpö, aurinkoenergia? Omakotiasukas joutuu pähkäilemään yhä useammin, kuinka huushollinsä lämmittää. Nyt apua alkaa löytyä jo maakunnalliseltakin tasolta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.