Talous |

Pardia tavoittelee palkankorotuksia - taantumasta huolimatta

Palkansaajajärjestö Pardia tavoittelee tulevalla sopimuskaudella sen kokoisia palkankorotuksia, joilla turvataan palkansaajien ostovoima ilman veronkevennyksiäkin.

Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Antti Palola.
Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Antti Palola. Kuva: Eija Hiltunen

Pääasiassa valtion työntekijöiden etuja ajava palkansaajajärjestö Pardia tavoittelee tulevalla sopimuskierroksella palkankorotuksia talouden taantumasta huolimatta.

- Mitään prosenttimääriä ei ole lyöty lukkoon. Toki ymmärrämme, että korotukset tulevat olemaan hyvin maltillisia, sanoo Pardian puheenjohtaja Antti Palola.

Palola linjaa kuitenkin, että työntekijöiden ansiotaso pitää pystyä turvaamaan palkankorotuksilla, ei veronkevennyksillä.

- Emme ole innostuneita veronalennuksista, hän sanoo.

Pardian sopimukset päättyvät valtion osalta tammikuun lopussa ja yksityisen sektorin osalta ensi kevään aikana.

Ensimmäiset neuvottelut työnantajan kanssa tullaan Palolan mukaan käymään loka-marraskuussa.

- Yleinen taloustilanne on aikalailla herkkä, joten meillä on valmiudet neuvotella ripeässäkin aikataulussa. En kuitenkaan usko nopeutettuun aikatauluun, sanoo Palola.

Pardia on suurin valtion pääsopijajärjestö. Sen kokonaisjäsenmäärä on 60 000 jäsentä, joista enemmistö työskentelee valtion virastoissa, yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa.

STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää on todennut aiemmin YLE Uutisille, että hän on valmis keskustelemaan jopa palkankorotusten nollalinjasta. Pardia on STTK:n suurimpia jäsenliittoja.

Palkankorotusten lisäksi Pardia painii parhaillaan myös valtionhallinnon muutosten kourissa. Palolan mukaan työntekijöiden aseman turvaaminen on iso kysymys tulevalla sopimuskierroksella.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä