Pasilan "studiokyyhkyt" aloittivat haudonnan
Pasilan Yle-keskuksen sisäpihalle pesän tehnyt sepelkyyhkypari on todennäköisesti aloittanut haudonnan. Pesässä kyyhöttävät kyyhkyt suhtautuvat pihalla liikkuviin ihmisiin luottavaisesti.
Radiotalon sisäpihalla, aivan Ylen aikaisen radiostudion ikkunan alla pyörineiden sepelkyyhkyjen liikehdintä alkoi viitata pesintään jo pari viikkoa sitten, jolloin pihalla sijaitsevan nosturin palkin päälle ilmestyi hiljalleen kyyhkyjen hatara risupesä.
Nyt kevät on kyyhkyjen mielestä ilmeisesti edennyt jo niin pitkälle, että on tullut aika aloittaa muninta. Vaivihkaa pesässä vuorotellen istuvat emot suhtautuvat luottavaisesti pihalla liikkuviin ihmisiin.
Toisen istuessa pesällä toinen kyyhkyistä hurvittelee välillä huhuilemalla kantavaa soidinhuutoaan.
Haudonta on nopeasti ohi
Täyttä varmuutta muninnasta ei pesään kurkistamatta voi kuitenkaan vielä saada, sillä emot kuljettavat edelleen lisää risujakin pesäänsä. Mikäli pesässä vietetty aika tarkoittaa hautomista, jatkuu se noin seuraavan kahden ja puolen viikon ajan. Parin kumpikin osapuoli osallistuu haudontaan, samoin kuin jälkeläisten ruokkimiseenkin.
Poikasia ruokitaan aikanaan eräänlaisella "maidolla", osittain sulaneella ravinnolla, jota emot oksentavat kurkustaan ravintoa kerjääville poikasille.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta. Iltapäivällä ei tiedetty, ovatko kadonneet enää Suomessa.
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta.
Helsingin taidemuseon johtajan paikka kiinnosti 21:tä hakijaa
Helsingin kaupungin taidemuseon johtajan paikkaa haki peräti 21 henkilöä. Mukana on tuttuja nimiä museo- ja taidekentältä.
Liuottimen määrä Mätäjoessa vähentynyt
Helsingin kaupungin ympäristökeskus on ottanut vesistönäytteitä päivittäin. Näytteitä on otettu sekä purosta että Iso-Huopalahdelta, jonne Mätäjoki laskee.
Helsinki City Runin reitti oli alimittainen - "Asia on aiheuttanut mielipahaa"
Helsinki City Runin reitti on todettu Suomen Urheiluliiton (SUL) toteuttamassa selvityksessä alimittaiseksi. Valtaosa juoksijoista on juossut reittiä, joka on ollut 446 metriä alle puolimaratonin pituuden.
Taskuvarkaat "rahastavat" ratikoissa Helsingissä
Alkuvuoden aikana rahapusseja on viety jo satoja. Lompakko häviää liukkaasti raitiovaunussa.
Helsingin poliisille miljoonalasku pelkistä kuljetuksista
Erilaiset kuljetustehtävät ovat Helsingin poliisin suurin yksittäinen rahareikä. Pelkkiin kuljetuksiin kuluu yli kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Summa selittyy suurilla oikeudenkäynneillä.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Ennätyksellinen lottopotti yhdelle perheelle Porvooseen
Kaikkien aikojen ennätyspotti, 12,7 miljoonaa euroa, jakaantui isovanhempien ja lapsenlapsen perheen kesken.
Espoon räjäytysonnettomuudesta pitkä liuta syytteitä
Espoon Matinkylässä kesällä 2012 tapahtuneesta räjäytysonnettomuudesta on nostettu tukku syytteitä useille henkilöille. Syytenimikkeinä ovat muun muassa törkeä yleisvaaran tuottamus ja törkeä ruumiinvamman tuottamus.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.