Passitoimistot ruuhkautuvat
Tästä maanantaista lähtien passeihin liitetään myös sormenjäljet, mikä hidastaa hakemusten jättämistä. Vanhat passit kelpaavat edelleen siihen asti, kun ne ovat voimassa.
Päijät-Hämeen poliisilaitoksen komisario Taisto Kuhlman odottaa asiakaspiikkiä. Kesäaikaan ihmiset matkustelevat, ja passitoimitoissa on muutenkin jonoja. Uudistus nostaa passin hintaa kahdella eurolla, sormenjälkitunnisteinen passi maskaa nyt 48 euroa.
- Jos passin uudistaminen on muutenkin ajankohtaista, monet haluavat tämän uuden version, soo Kulhlman.
Asiakirjat täytetään entiseen tapaan, mutta uutta on sormenjälkien ottaminen.
- Sormenjäljen skannaus on oikeastaan se ainoa ihan uusi toimenpide, sanoo komisario Taisto Kuhlman.
Sormenjälki otetaan valitusta sormesta, jonka kelpaavuus tarkistetaan ennen jäljen skannaamista. Sormessa ei saa olla laastareita tai suuria haavoja. Sormenjäljen tulee olla virheetön, että siitä kuvan saa. Varsinainen toimenpide kestää vain joitakin sekunteja.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Rattijuoppo kolarin osapuolena yhä useammin
Henkilövahinkoihin johtaneet onnettomuudet ovat kaiken kaikkiaan vähentyneet Päijät-Hämeessä.
Loukkaantumiset rassaavat FC Lahtea
Liigacupin keväällä voittaneen FC Lahden alkukausi Veikkausliigassa on mennyt penkin alle. Päävalmentaja Tommi Kautonen on pettynyt, mutta muistuttaa, että lahtelaisilla on pitkä lista pelaajia lasareetissa.
Nuorisofestivaali saa kymppitonneja Lahdelta
Kaupunki haluaa varmistaa, että kymmeniä tuhansia kävijöitä vetävä Summer Up säilyy Lahdessa. Tapahtumaa on järjestetty jo vuosikymmenen ajan.
Sosiaali- ja terveydenhoitoaloilla solmitaan yhä vähän oppisopimuksia
Toissavuotisen romahduksen jälkeen kiinnostus oppisopimuksiin on säilynyt ennallaan Päijät-Hämeessä. Aikuiskoulutusjohtaja toivoisi, että kunnat käyttäisivät koulutusmallia nykyistä enemmän sosiaali- ja terveysaloilla.
Keskustele: Millainen on lapsiystävällinen kaupunki?
Millä perusteella kaupunki on lapsiystävällinen? Millä perusteella ei? Miten kehittäisit kaupunkia lapsiystävälliseksi?
Lapsiystävälliseksi haluavalla Lahdella on paljon tehtävää
Kolmen lapsen äidin Hanna Kopran mielestä Lahdella olisi kaikki edellytykset lapsiystävälliseksi kaupungiksi. Mutta jos Lahti haluaa olla lapsiystävällinen, pelkät puheet eivät riitä.
Lahden työpajatapahtumassa ennätysmäärä osallistujia
Ihanko pihalla? –tapahtuma kokoaa 600 eri puolilla Suomea työpajoissa toimivaa nuorta valmentajineen kahden päivän ajaksi Lahteen. Taide- ja kulttuuritapahtuman ohjelmatarjonta on runsas. Myös pääesiintyjillä on pajakokemusta.
Lahtelainen golfseura kosiskelee verkkarijengiä
Golfia on pidetty parempiosaisten harrastuksena, mutta maineesta pyristellään eroon. Takkulan golfkenttää Lahdessa laajennetaan ja vuonna 2017 toiveissa on kisällikenttä, jossa aloittelijatkin voivat harjoitella.
Suomen suurimmissa arkeologisissa kaivauksissa paljastui hiiltynyt Lahti
Lahden kylän historiasta halutaan kerätä lisää tietoa 1400-luvulta aina 1800-luvun lopulle. Kaivuualueen ensimmäiset jäännökset on jo löydetty.
Toriparkki rakentuu Lahteen suomalaisin voimin
Torinparkin rakentamisen työllistämisvaikutukset kahdessa vuodessa ovat arvion mukaan 110 henkilötyövuotta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.