Patria aloitti yt-neuvottelut
Patrian neuvottelut koskevat yhteensä noin 150 henkilöä Sastamalassa, Vihtavuoressa ja Hämeenlinnassa. Alustavan arvion mukaan töitä henkilöstölle löytyy, mutta osa joutuu vaihtamaan työpaikkakuntaansa.
Patria Land Systems Oy sekä Patria Land Services Oy ovat aloittaneet yhteistoimintaneuvottelut. Yhteensä neuvottelut koskevat noin 150 henkilöä. Kaiken kaikkiaan näissä liiketoiminnoissa työskentelee yhteensä noin 530 henkilöä.
Patria Land Systems -yhtiön neuvottelut koskevat koko Sastamalan Vammalan yksikköä ja siihen liittyvää tuotekehityksen organisaatiomuutosta Hämeenlinnassa. Patria Land Services -yhtiön neuvottelut koskevat Sastamalan ja Vihtavuoren yksiköitä Laukaassa.
Alustavan arvion mukaan nykyiselle henkilöstölle löytyy työtä, mutta työllistyäkseen saattaa joutua vaihtamaan työskentelypaikkakuntaa. Neuvotteluiden tuloksena on tarkoitus tehdä päätöksiä toiminnan uudelleen järjestelyistä kesäkuun 2012 loppuun mennessä.
Yksityiskohdat ja tehtävät toimenpiteet tarkentuvat yhteistoimintaneuvottelujen aikana.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Applen toimitusjohtaja kiistää väitteet verokikkailusta
Yhdysvaltain senaatti hiillostaa tiistaina Applen johtajia väitteistä, joiden joiden mukaan yhtiö on vienyt miljardien verotettavat tulot Irlantiin kirjattuihin yhtiöihin, jotka eivät ole verovelvollisia millekään maalle.
Suomalaisasiantuntija Applen verokikkailusta: Laillista, mutta ei mahdollista meillä
Tietokonejätti Apple on onnistunut välttämään miljardien verot hyvän suunnittelun ansiosta. Yhtiö on järjestänyt verotuksen Irlantiin kirjattujen omistusyhtiöidensä kautta. Veroprosentti on noin kaksi.
Shellin johtajakisa käynnistyi
Shellillä on ollut tapana valita johtajat omasta talosta. Hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan mukaan voitokas ehdokas voi tällä kertaa tulla myös ulkopuolelta.
DNA saattaa listautua pörssiin
Ainakin osia teleoperaattori DNA:sta saatetaan myydä. Yhtiö pitää mahdollisena myös pörssilistautumista vielä tänä vuonna.
Saabin johtajia pidätetty - verokäytännöt selvittelyssä
Syyttäjän mukaan johtajakolmikkoa epäillään perinpohjaisten verotarkastusten estämisestä vuosina 2010 - 2011.
Valio investoi Tampereen meijeriin
Menekin kasvu Venäjällä investoinnin taustalla. Valion erikoismaitojen tuotanto kaksinkertaistuu.
Norjan keskuspankkiiri: Norjalla ei hätäpäivää, muu Eurooppa tokenee ensi vuosikymmenellä
Öljyn hinta pitää Norjan talouden pinnalla, vaikka rajojen ulkopuolella kuohuu vuodesta toiseen.
Työttömyystilanne on Pirkanmaalla erityisen vaikea
Työttömien määrä on noussut Tampereella vuodessa yli neljänneksellä. Koko Pirkanmaalla työttömiä työnhakijoita on viidennes enemmän viime vuoteen verrattuna.
"Liian halpa hinta on huutomerkki" – Järjestö: Etnisissä ravintoloissa ongelmia
Harmaan talouden osuus ravintola-alasta on noin kymmenen prosenttia.
Näkökulma: Apple löi päänsä veroseinään
Applen verosuunnittelusta vastaa vielä suurempi juristien ja konsulttien armeija kuin yhtiön mainosarmeija.
