Häme |

Patria takoo hyvää tulosta

Puolustusvälinekonserni Patrian alkuvuoden liikevaihto on suuruudeltaan lähes 325 miljoonaa euroa eli lähes 15 prosenttia viime vuoden vastaavaa aikaa enemmän.

Patrian ajoneuvotehdas Hämeenlinnassa heinäkuussa 2004.
Kuva: Mika Kanerva / Yle

Alkuvuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana Patrian saamien uusien tilausten arvo, kuten myös  liikevaihtokin ovat olleet kasvussa.

Patrian suurimmat tuotantolaitokset sijaitsevat Hämeenlinnassa, missä yhtiö suunnittelee ja valmistaa mm. AMV-panssariajoneuvoja.

Patria odottaa  saavansa loppuvuoden aikana uusia tilauksia myös Euroopan ulkopuolelta.

Hämeenlinnan tehtailla Patria työllistää kaikkiaan noin 380 henkilöä.

Tuoreimmat aiheesta: Häme

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä