Peitto heilumaan pikkukunnissa
Vaatimus 50 lapsen syntymisestä vuodessa pistää pienet kunnat ahtaalle itsenäisyyskriteereissä.
Pienten kuntien syntyvyys ei yllä likimainkaan valtiovarainministeriön kuntauudistuksen vaatimukseen 50 lapsesta vuodessa.
Kanta-Hämeessä Humppilassa ja Ypäjällä syntyy reilusti alle vaaditun määrän lapsia, Päijät-Hämeessä Hartolassa, Hämeenkoskella, Padasjoella, Kärkölässä ja Sysmässä jäädään myös alle 50 lapsen syntyvyyteen.
Sysmän kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoen mukaan yhteen lukuun tuijottaminen on keinotekoista. Muutenkaan kuntaministeri Henna Virkkusen kriteeristö ei hetkauttanut itähämäläisiä.
- Näistä kriteereistähän on ollut kaikenaikaa puhe. Luotamme kuitenkin joidenkin hallituspuolueiden lupaukseen, ettei pakkoliitoksia tule. Jos kokoomus on pakkoliitoksiin viemässä, niin muut hallituspuolueet eivät välttämättä ole. Ihmettelen, jos eduskunta tällaisen lain hyväksyisi, arvioi Kitkiöjoki.
Vaatimus 50 lapsen syntymästä edellyttäisi huomattavaa syntyvyyden nousua. Sysmä uskoo tulevaisuudenvisiossaan kehittyvänsä vapaa-ajan kuntana.
- Ei se haittaisi, jos peitto heiluisi. Toki, jos on toimelliaisuutta ja työtä, niin kuntaan muuttaa ja siellä asuu aktiiviväkeä. Ja jos elämän edellytykset ovat muutoin kunnossa, niin perheenlisäystäkin tulee. Yhteen lukuun tuijottaminen on kovin keinotekoista, Marketta Kitkiöjloki pohtii.
Kokoomuslainen kuntaministeri Henna Virkkunen sanoi, että kaikki kunnat joutuvat osallistumaan kuntaliitosselvityksiin.
- Neuvotella voidaan, mutta mihin se johtaa, on eri asia.
Monen pienen kunnan talous nojaa valtionosuuksiin.
- Valtionosuudet ovat valtion osallisuutta kansalaisten perusoikeuksien toteutumiseen. En näe, että siihen olisi mitään suurta muutosta mahdollista tulla. Vanhukset eivät katoa, vaikka kuntarakennetta muutettaisiin tai kuntaa kasvatettaisiin, päättää Kitkiöjoki.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Pitkävartinen kumisaapas suojaa käärmeenpuremalta
Kyykäärmeitä on nyt runsaasti liikkeellä. Luonnossa liikkujan paras suoja käärmeenpuremia vastaan on reilun mittainen kumisaapas.
Eteiseen jätettyä ilmakuvataulua ei tarvinnut maksaa
Ilmakuvia kauppaava yrittäjä haki oikeusteitse korvausta verannalle jättämästään kuvataulusta. Yrittäjä oli jättänyt kuvan oheen lapun, jossa luki "soita ja varmista".
Puukotus junassa lähellä Lahden asemaa
Päijät-Hämeen poliisi sai noin klo 14.50 ilmoituksen puukotuksesta Inter-City -juna 68:ssa ennen Lahden asemaa.
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tiloilla ajolähtö
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tilat menevät uusjakoon. Taustalla on talouden tiukentuminen ja opetusministeriön koulutuspaikkojen leikkaukset.
Yli-Marolan eläimet valmiina rapsuteltaviksi – katso video!
Yli-Marolan kotieläinpihalla Lahdessa luotetaan tänä kesänä vanhojen suosikkien vetovoimaan. Uusina tulokkaina pihalla nähdään kaksi shetlanninponia.
Sotatantereelle lapioin ja myrkyin jättiputkea vastaan
Jopa viisimetriseksi kasvava jättiputki polttaa ihon palovammoille. Jättiputkea hävittävät viranomaiset tarvitsevat asukkaiden apua, jotta jättimäisestä kasvista päästään todenteolla eroon.
Janne Ahonen jo nyt huippukunnossa – yllättyi itsekin
Pari vuotta betonitorneista poissa ollut mäkihyppääjä ei tyydy vähempään kuin paikkaan huipulla. Kesän kisakauteen hän lähtee hurjalla innolla.
Toriparkkityömaa myllertää Lahden keskustaa – raunioille rakentuu uusi kaupunki
Valtaosa torialueen jyhkeistä puista on sahattu kumoon, torikiveys kaivettu sivuun ja arkeologit lapioivat hiekasta historiaa esiin. Toriparkkia valmistelevat pilaantuneiden maiden puhdistus ja arkeologiset kaivaukset muuttivat kauppatorin ilmeen päivissä.
Launeen koulun siirto väistötiloihin voitto vanhemmille
Koululaisten vanhemmat toivovat silti, että jo aiemmin miljoonilla euroilla huonoin tuloksin korjatun koulun remontoinnista luovutaan ja rakennetaan uusi koulu.
Poliisivankilan sellissä roihusi – yksi sairaalaan
Vanki kasasi sellinsä oven eteen patjan sekä peittoja ja sytytti ne tuleen.
